Aralskista Uralskiin

Posted by on 25/06/2013

 

Diktaattorin päiväuni

Diktaattorin päiväuni

Olipa kerran meri…

Ruori ja ankkuri kaupungin portissa kertoivat, Aralskin historiasta. Neljäkymmentä vuotta sitten täältä pääsi laivalla 400 kilometrin matkan Uzbekistanin Mojnaqiin, sitten maailman neljänneksi suurin järvi katosi.

 Tuuli puhalsi hiekkaa silmiin, kun kiertelimme Aralskin keskustassa etsimässä majapaikkaa. Tunnin harhailun jälkeen oli uskottava, että purkukunnossa ollut Hotelli Aralsk oli kaupungin ainoa. Moottoripyörä saatiin parkkiin naapuritalon aidatulle pihalle. Satamassa seisoi pari betonipukeille nostettua laivaa ja ruosteiset nosturit kurkottelivat kohti 12 kilometrin päässä lainehtivaa Pohjois-Aralia. Kaukaisimmillaan ranta kävi jopa sadan kilometrin päässä, mutta vuonna 2005 Kazakstan rakensi padon, joka erotti kuivuneen järven etelä- ja pohjoisosat toisistaan. Tämä pelasti pohjoisosan, mutta löi viimeisen naulan eteläisen Araljärven arkkuun. Amudarja -joen vesi haihtuu Uzbekistanin puuvillaviljelmillä taivaantuuliin, ennen kuin se ehtii järveen.

 

Kuivuneen järven pohjalla risteili hiekkaisia polkuja

Kuivuneen järven pohjalla risteili hiekkaisia polkuja

Aralskin nuoret eivät seudun ankeudesta välittäneet, vaan nauttivat perjantai-illan huumasta ja käskivät tarjoilijamummon kääntää volumenupit nurin ja diskopallon pyörimään. Me lähdimme katsomaan auringonlaskua satamaan, mutta alue oli aidattu, ja kävelimme takapihojen kautta hotellille.

Aamulla nukuimme pitkään ja lähdimme katsomaan laivoja Zhalanashiin. Ongelma oli, että entiseen kalastajakylään ei ollut minkäänlaisia opasteita. Huoltoasemallakaan kukaan ei tuntunut tietävän, mutta eräs tankkaaja lupasi opastaa meidät merelle. Ajoimme hänen perässään hiekkaisen uran alkuun ja totesimme, ettei sitä pystynyt ajamaan kahdestaan. Vein Minnan hotellille, kiertelin entisiä rantoja ja järven pohjan polkuja, ja kun olin jo palaamassa löysin arolle vievän soratien. Suunta oli oikea ja vastaan tuli linja-autokin.

 

Kuivalle maalle jäänyt kalastusalus

Kuivalle maalle jäänyt kalastusalus

Kuudenkymmenen kilometrin rymistelyn jälkeen olin perillä. Suuret hevos- ja kamelilaumat laidunsivat kylän reunalla, mutta raitti vaikutti autiolta. Muutama vodkan hajuinen ukko neuvoi polun kuivalle maalle jääneen laivan luokse. Otin kuvia ja katsoin kelloa. Oli jo myöhä, ja minun piti soittaa Minnalle, mutta arolla ei ollut kenttää – niin kuin ei ollut ollut kylässäkään. Tenere otti nimismiehenkiharat hyvin vastaan kovemmallakin vauhdilla, mutta sitten montuissa alkoi kuulua inhottavaa räminää. Kiinalainen eturengas oli hieman alkuperästä korkeampi ja nappulat hakkasivat lokasuojaan, joka antoi periksi. Jeesusteippasin halkeamat ja jatkoin matkaa rauhallisemmin. Teippikorjaus kesti Suomeen asti!

 

Aamulla täytimme tankin piripintaan ja lähdimme Aktöbeä kohti. Matkaa oli taivallettavana yli 620 kilometriä. Aro oli tasaista kuin tyyni merenselkä. Pohdimme aron ja aavikon eroa, kun kasvillisuus kävi aina vain harvemmaksi. Puolentoista tunnin ajon jälkeen tien varressa oli pieni baari, jossa söimme kaalikeittoa ja joimme teetä. Kamelit tulivat pihaan ihmettelemään, kun teimme lähtöä. Yksitoikkoinen maisema muuttui hieman vihreämmäksi ja 400 kilometrin ajon jälkeen löysimme Karabutakista huoltoaseman. Edellisten päivien raivokas tuli oli laantunut, mutta ilma oli kolea. Muutama mustan puhuva kukkula ilmestyi horisonttiin. Ne olivat Khromtaun kromikaivosten jätevuoria. Kaivoskaupungista olisi löytynyt hotellikin, mutta päätimme jatkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan Aktöbeen.

 

Jousimies vahtii renkaanvaihtoa

Jousimies vahtii renkaanvaihtoa

Aktöben ympäristössä suuria siivuja villistä arosta oli kesytetty pelloksi, mutta pian ruohomeri vei taas voiton. Puoli välissä Uralskiin pysähdymme syömään, mutta baarin pihassa eturengas lieputti pahasti. Solmulle jäänyt sisäkumi oli antanut periksi ja ennen ruokaa piti rueta rengashommiin. Varasisärengas oli reikiintynyt tiukassa paketissaan ja aikaa paloi ennen kuin tielle päästiin takaisin. Uralskiin ehdittiin kuitenkin ennen pimeää. Olimme jo Brysselin korkeudella ja luodetta kohti ajettaessa päivä piteni vauhdilla.

 Ennen Uralskin keskustaa ylitimme Ural -joen ja palasimme Eurooppaan. Kazakstan on valtavien etäisyyksien maa. Uralskista Zaisaniin, Kiinan rajalle on maanteitä pitkin monta sataa kilometriä pidempi matka kuin Ouluun!

 

 


Näytä suurempi kartta

Kommentoi - Leave a Reply