Delhistä Nepaliin

Intian liikenne veti mietteliääksi

Innostus ja pettymys

Lähtö Delhistä kiinnosti korttelimme nuoria miehiä. Mistä maasta? Paljonko kuutioita? Mitä maksaa? Mikä on kulutus? Kulkeeko kolmea sataa? Saako ottaa kuvan? Vastailimme samoihin kysymyksiin tuhannennen kerran, kun lastasimme pyörää. Sitten jätimme Paharganjin kauppiaat, pölyn, hajut ja saasteet taaksemme – ja jumituimme puolen kilometrin päässä liikenneruuhkaan.

 Pian kävi selväksi, että Kaulsonin värkkäämä lasikuituinen lämpösuoja äänenvaimentimen ja istuimen välissä ei ollut niin erinomainen, kuin veljekset kehuivat. Hartsi kärysi ja pinta oli todella kuuma. Sadekuuro pakotti pysähtymään ja katoksen alla oli aikaa tutkia lasikuidun lämmönkestoa. Harmitti, että jätin Turkissa tehdyn peltilevyn Delhiin. Sadanseitsemänkymmenen kilometrin päässä Moradabadissa lasikuitu oli menettänyt muotoaan ja kankaat alkoivat repsottaa alapinnasta. Kaupungista löytyi kelvollinen hotelli ja parkkihalli, johon ei päässyt kovin montaa uteliasta ihmettelemään, kun sahasin kuumana käyneen palan irti ja teetin viereisessä autokorjaamossa pellistä uuden.

Kylä hukkuu pölyyn Biharissa

Armotonta menoa

Kaksisataa kuusikymmentä kilometriä Moradabadista Sitapuriin olivat reissun tähän mennessä hurjimmat. Olin jo kuvitellut tottuneeni Intian liikenteeseen, mutta todellisuudessa olimme kierrelleet enimmäkseen Rajasthanin ja Gujaratin takamaita. Tiet olivat tähän asti olleet hämmästyttävän hyväkuntoisia, mutta karttaan nelikaistaiseksi merkitty tie Delhistä Lucknowiin oli suurimmaksi osaksi kaksikaistaista ja liikenne kaistapäistä. Päivän aikana jouduin väistämään viisi kertaa pientareelle kun asvaltoitu alue oli täynnä vastaantulijoita. Pätkillä, joilla kaksi rakenteilla ollutta lisäkaistaa oli saatu ajettavaan kuntoon liikenne oli molemman puoleista. Autojen sivupeilit oli käännetty ovia vasten ja ainoa sääntö, josta kaikki tuntuivat välittävän ja muistuttavan oli ajovalojen käyttökielto. Uupuneina saavuimme Sitapuriin, jossa saimme pyörän sisälle hotelliin ja illallisen huoneeseen. Olin ajatellut, että Intian isot tiet olisivat nopein reitti Kathmanduun – valinta alkoi kaduttaa.

Mark ja Enfield olivat taivaltaneet Intian maanteitä jo 21 000 kilometriä

Buddha ja Bullet

Aamulla pujottelimme moottoripyörän hotellin aulaan pedattujen sänkyjen ohi kadulle ja jatkoimme matkaa. Yllättäen tie olikin hyvää koko matkan Lucknowiin! Miljoonakaupungin ympäri oli rakennettu kehätie ja valtatie 28 jatkui nelikaistaisena ja asfaltoituna kohti itää. Navigaattori kertoi, että pienessä Kushinagarin kylässä oli useita hotelleja. Neljänsadan kilometrin ajon jälkeen selvisi, että Kushinagar oli tärkeä pyhiinvaelluspaikka, jossa Siddhartan kerrotaan siirtyneen paikalla lopulliseen nirvanaan. Kylä oli kuin buddhalainen pienoismaailma, pääkadun varrella oli ainakin srilankalainen, vietnamilainen, burmalainen, thaimaalainen, tiibetiläinen, japanilainen ja korealainen temppeli tai pyhättö. Hieman meidän jälkeemme hotellin pihaan karautti englantilainen Mark Bulletillaan. Hän oli ostanut pyörän uutena puolitoista vuotta sitten. Nyt kilometrejä oli kertynyt 21 000, mutta Intiasta oli vielä puolet näkemättä ja mies suunnitteli jatkavansa matkaa vielä toiset puolitoista vuotta!

Burmalainen stupa Kushinagarissa

Aamulla pääsimme joutuisasti Biharin osavaltion rajalle. Rajan takana tie loppui. Liikenne mateli polyisiä uria, joiden paikalla tie oli joskus kulkenut. Kaupunkien kohdalla läpikulkuliikenne jyräsi myös pääväylän rinnalla kulkevilla paikallisteillä. Motiharin liepeillä käännyimme kohti pohjoista ja Nepalin rajaa. Liikenne väheni, mutta tie muuttui – jos mahdollista – entistäkin huonommaksi. Paikoin savihiekka oli jauhautunut puuteriksi, johon jalat upposivat nilkkoja myöten. Väkisinkin tuli mieleen, että pitämällä tien huonossa kunnossa Intia näyttää kaapin paikkaa Nepalille, jonka ulkomaankaupasta suurin osa kulkee kuorma-autoilla tätä kautta.

 Saavuimme Raxauliin puoli kolmen maissa. Rekkajono seisoi rajakaupungin helteisellä pääkadulla. Tungimme mopojen ja hevoskärryjen seassa eteenpäin, kunnes rajavartijat käskivät pysäyttää. Saimme leimat passeihin sutjakasti, mutta tullimiehet olivat lounaalla ja jouduimme odottamaan Carnetin leimausta toista tuntia. Nepalin puolella toiminta oli ripeämpää ja Birganjista löytyi siisti hotelli. Kymmenen tunnin puurtamisen tulos oli 210 kilometriä. Aamulla nukuimme pitkään.

Intian liikenne veti mietteliääksi

Hurjaa menoa Uttar Pradeshissa

Tauko tienvarsibaarissa tuli tarpeeseen

Burmalainen stupa Kushinagarissa

Mark ja Bullet olivat taivaltaneet Intian maanteitä jo 21 000 kilometriä

Aamu Kushinagarissa

Liput stupan ympärillä

Toiset menee kouluun…

Kylä hukkuu pölyyn Biharissa

Maitojuna Biharissa

Blow horn and use dipper at night

Kohta ollaan Nepalissa

Näytä suurempi kartta