Kuka kontroloi ajankäyttöä?

Tietokoneen ääressä kuluu aikaa. Paljon aikaa. Täytyy etsiä tietoa mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista.

 Keskustelupalstat kelpo tietolähteitä. Pallontallaajia olen seurannut enemmän tai vähemmän tiiviisti vuosikausia. Lonely Planetin Thorn Tree on saman tyyppinen matkailukeskustelu, ehkä hieman ajantasaisempi ja asiantuntevampi, mutta tolkuttoman kokoinen. Moottoripyöräpalstoista paras on Horizons Unlimited Bullettin Board, HUBB. Samalta sivustolta löytyy tietoa Yamahan venttiilin välyksistä, Itä-Timorin rajamuodollisuuksista, kuvankäsittelyohjelmista, hygieniatuotteiden saatavuudesta Burkina Fasossa ja paljosta muusta.

 Keskustelupalstoilla liikkuu paljon huhupuheita ja keskustelut valahtavat helposti eipäs/juupas -tasolle. Viisumiasioissa tuoreimman ja varmimman tiedon saa, kun soittaa tai lähettää sähköpostia suoraan viisumin myöntävään suurlähetystöön. Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteita kannattaa lukea, samoin Britannian, jonka tiedotteet ovat laajuudessaan omaa luokkaansa.

 Aikaa kuluu myös nettikauppojen valikoimia selatessa, monenlaista kilkutinta ja kalkutinta on hankittava ennen kuin reissuun päästään. Viikolla tilasin navigaattorin. Tiedossa on OpenStreetMapiin ja muihin karttapalveluihin tutustumista, karttojen ja POI -pisteiden latausta – ja luultavasti tikkuja sormiin.

 Lisäksi pitäisi ehtiä tutustua sohvasurffaukseen, bookcrossingiin ja eReaderiin, mutta pahimmat aikasyöpöt ovat kuvankäsittely ja tämän sivun rakentelu ja ylläpito. Minulla oli valmiiksi rekisteröity domain, joten en halunnut tusinablogi.blogspot.com osoitetta, enkä ulkonäköä. Mutta en arvannut miten paljon aikaa äkkinäinen saa kulumaan WordPressin kanssa tuhertaessa. Erilaisia plug-in toimintoja saa ladattua varmaan tuhansia, ainoat keinot löytää sopivimmat ovat yritys ja erehdys.

…eikä päivitys sähköpostilla onnistu vieläkään…

P.S. Moottoripyörä lähti käyntiin ja ensimmäiset kilometrit tälle kaudelle on päristelty!

Tällä hetkellä voisin lyödä vasemman käteni (hox; olen vasuri) vetoa siitä, että minulla ei tule ikävä kovin montaa asiaa kotimaasta reissun aikana.

Kuten kaamosta. Joulu- saati minkään muun kuun räntäsadetta. Rannikon ikuista viimaa – sitä, että aina tuulee vastaan, menitpä mihin suuntaan tahansa. Kylmiä kesäpäiviä. Keitetyn kanan väristä, kuivaa talvi-ihoa.

Eipä myöskään tule ikävä työtä, harmaata toimistoympäristöä, työnteon sisältämää byrokratiaa ja työperäistä stressiä. Masennusta, muita masentuneita. Uupuneita kello viiden kassajonoja, kun ruokatorven täyttää närästys ja kauppakorissa on pelkkä pakastepitsa. Kallista ruokaa. Kallista mitään.

Saati siivoamista, aina kuolevien kukkien kastelua… Sitä, kun aamulla ei saa päätettyä, mitä laittaa päälle ja myöhästyy joka paikasta. Raahelaista perusmentaliteettia. Politiikkaa ja päättäjiä. Eksotiikan puuttumista. Arkea.

Ne muutamat asiat, joita jo nyt tiedän ikävöiväni, koetan rakastaa ruttuun ennen lähtöä. Ja katsella niin, etteivät ainakaan vuodessa verkkokalvoilta katoa.

Korostan kuitenkin vielä: tällä hetkellä.

Startti aamulla 03.30, pari astetta pakkasta. Suwalkin ja Augustowin välinen rytyytys on huonoa tietä Puolan asteikollakin. Varsovan eteläpuolen omenapuumetsistä oli savotoitu liiat oksat isoihin kasoihin, joita nyt poltettiin.

Varsovan ja Krakovan välinen tie on nykyään suurimmaksi osaksi nelikaistaista ja hyvä pintaista. Viimeisillä tietyö pätkillä hommia painetaan täysillä. Työt pitäisi saada valmiiksi ennen ensikesän jalkapallon EM-kisoja. Varsovan länsipuolen suurilla moottoritietyömailla aikataulussa pysyminen saattaa tehdä tiukkaa.

Matkaa Krakovaan kertyi reilu 600 kilometriä. Iltapäivällä lämmintä oli parikymmentä astetta, eikä unta tarvinnut houkutella.

04/04

Nukuin tunnin pitempään kuin eilen. Krakovasta perille Ruzomberokiin matkaa olisi linnuntietä vain pari sataa kilometriä, mutta Tatran ylitys sillä kohdalla on jyrkkä, joten kiersin sata kunta kilometriä Tsekin kautta Slovakiaan. Perillä olin neljän ja puolentunnin ajon päätteeksi – paikallista aikaa kahdeksalta. Purku sujui sukkelaan ja oikaisin tyhjällä autolla vuoren yli takaisi Puolaan. Slovakia taitaa olla halvin euromaa, sipulikeitto maksoi euron ja kymmenen senttiä. Ylikomisario Kallio sai häijyimmät pahikset nalkkiin. Huomenna syötän cd-soittimelle Motörheadia.

Puolalaisten pikkukylien tienvarsibaareista löytyy hyvää syötävää, mutta wlan-verkko ei ole pariin päivään osunut samaan paikkaan tauon kanssa.

05/04

Taas liikkeelle ennen kanalinnun rääkäisyä. Ajoin Lodzin läpi ennen kuin kaupunki oli herännyt. Puolan pahimmat ruuhkat syntyvät, kun maan pohjois-etelä suunnassa lävistävän ykköstien liikenne ahdistetaan suurkaupungin keskustaan raitiovaunujen ja henkilöautopaljouden sekaan.

Puolan liikennekulttuuri on siistiytynyt viime vuosina, mutta vieläkin näkee keskimäärin yhden kolarin päivässä. Tämän päivän kiintiö täyttyi jo aamuyöllä, kun henkilöauto oli kiilannut ambulanssin liikenneympyrässä ja molempien keulat olivat vielä osuneet lyhtypylväisiin…

Mäntyöljyn lastaus sujui kohtuullisen sutjakasti ja nettiyhteyskin löytyi. Aamulla laivaan Gdyniassa ja reissu onkin viittä vaille valmis. Ensi viikolla tiedossa on samanlainen kiertue.

01/04/12

Talvi ei anna periksi. Aamu kuudelta, kun lähdin Kemiralle lastaamaan, auton mittari näytti 14 astetta pakkasta. Etelää kohden ilma lämpeni ja aurinko paistoi.

Vuosaareen saavuin vähän ennen viittä. Samaan aikaan kuin viimeinen Päitsin kiertäjä maaliin. Kaveri sattui olemaan maalialueen purkuhommissa ja tienasin talkoomakkaratkin! Rahtilaiva Tallinnaan lähti vasta 23.00, mutta työaika säännösten mukainen tauko kannatti pitää jo Helsingin päässä. Siksi saavuin satamaan virkailemaan hyvissä ajoin. Ilta sujui rattoisasti WordPressin kanssa nörtteillessä. E-mail postausta en kuitenkaan saanut toimimaan, joten kuvia en pysty nyt lisäämään.
02/04/12

Eckerön Translandia saapui talviseen Tallinnan neljän jälkeen aamulla. Yön aikana oli satanut viisi senttiä lunta ja lisää tuli taivaan täydeltä. Pärnun tiemestari taisi olla talviunilla – teiden auraamista ei oltu vielä aloitettu. Kaupungin miehet kuitenkin luutivat linja-autopysäkkejä puhtaiksi. Lumisadetta kesti Liettuan Kaunasiin, jossa kevät koitti ruokatunnin aikana! Aurinko paistoi ja syysvilja orasti kirkkaanvihreänä. Lämpömittari näytti kolmea plus astetta. Talven vastaisku viidenkymmenen kilometrin päästä jäi ponnettomaksi, kun aurinko paistoi lumituiskun läpi.

Tämän päivän istunnon aikana Pertti Sveholm luki Jumalan sanaa 9½ tuntia ja  kilometrejä kertyi Tallinnasta Puolan Suwalkiin 710. Huomenna Hotakaisen kirja loppuu ja matka jatkuu etsivä Maria Kallion kanssa.

Kaunis, mutta hiljainen maatuska-armeija

Sujuvasti osaamaani englannin kieltä puhutaan maailmalla paljon, useilla    alueilla. Itä-Euroopassa tällaisia alueita on harvemmassa. Olen ikäni onnistunut lilluttelemaan uskossa, että osin inkeriläiset sukujuuret ovat taanneet minulle jonkin käsittämättömän kyvyn kommunikoida ”itäläisten” kanssa ilman, että osaan kieltä ollenkaan. Kotiin haalimani maatuska-armeija hymyilee aina yhtä nätisti takaisin, ollaan me niin justiin tiätsä ”samalla aallolla”. Kuitenkin – käsittämätön kieli ja kyrillisten kirjainten kirous on hyökännyt päälle tsunamin tavoin joka kerta, kun jalkani on lännestä itään astunut. Hei siis enhän mä tajuu mitääään.

Kuitenkaan en ole lakannut äimistelemästä, että miten hyvin ummikkokin selviää maailmalla. Vuositolkulla esiintyneenä ja esiintymistä kouluttaneena olen tottunut korostamaan elekielen muodostavan jopa 80 prosenttia ilmaisustamme, mutta kyllä se silti maailmalla yllättää. Kun halaat kyynelsilmin vanhaa ukrainalaismummoa tehtyänne lähtemättömän molemminpuolisen vaikutuksen, ei siinä sanoja tarvita.

Edellisellä itään suunnatulla reissulla tuli kuitenkin todettua, että ihmisten kanssa on mukava rupatella pidempään, varsinkin, jos yhteistä asiaa ihan selkeästi riittäisi. Kun on toisteltu ne muutamat ymmärretyt sanat, viitottu, huidottu, piirretty, moponrenkaita potkittu, mittareita naputeltu ja karttaa pällistelty, on ollut aika kätellä, näyttää peace (tai mun suosimaa ‘hevi’)-merkkiä ja jatkaa eteenpäin. Aina hieman allapäin, koska enemmän jakamista olisi ollut molemmilla ummikoilla.

Jälkikäteen on naureskeltu, millaiseen vyörytykseen neljä keski-ikäistä saksalaista motoristi-äijää joutui tehtyäni heistä kullanarvoisen havainnon HEY, YOU SPEAK ENGLISH!!! Melkein kuukausi ilman muita puhekumppaneita (Ramia ei nyt lasketa) ja *tadang*, raivokas puhe(turisti)ripuli sisälsi varmaankin koko elämäntarinani. Plus Ramin elämäntarinan. Plus vähän muuta.

En minä mitään uusia kieliä ala ainakaan aktiivisesti opiskella vaan luotan, että tien päällä oppi parhaiten tarttuu. Osasinhan edellisreissulla jo vajaan 6000 kilometrin jälkeen ta-va-ta kylteistä, mitä niissä luki – merkitystä ymmärtämättä juuri koskaan, mutta brassailin itselleni silläkin saavutuksella.

Ylpeänä esittelen pienen, ytimekkään soturijoukkoni, jonka kanssa käyn tulevaisuudessa kielimuureja ylittämään. Kieli- tai kirjoitusasu on ihan turhaa elvistelyä; kuin kirjoitettu, niin sanottu, ja homma toimii: da, dobra, dobridien, njet, privet, nastrovje, pivo, vodka, voda, tualet, strastuitse, soljanka/ seljanka, blini, pelmeni, biljet, skolka, sbasiba, saftrak. Ja harasoo – pian täältä tullaan taas, Iso Itä!

Aloin kääntää elimistöäni reissumoodiin jo vuoden vaihteessa, joka toi varmemman tunteen, että reissuun ollaan toden teolla lähdössä. Ja ihan käytännön juttujakin olen tehnyt, kuten

-ollut shoppailematta (muutamia lipsahduksia huolimatta)
-kokannut enemmän kotona
-syönyt vähemmän ulkona
-laihduttanut (Ajatella! Mukaan mahtuu 10 kiloa enemmän tavaraa kuin viime reissulle! Rami toki on tästä eri mieltä. Mieluummin bensakanisteri kuin toinen käsilaukku. Duh.)
-tehnyt inventaariota (Eilen lajittelin koruja. Kirjaimellisen arvokasta työtä.)
-käynyt Ramin kanssa pitkiä keskusteluja mm. siitä, millaisia vaatteita mukaan otetaan ja millaisia ei (En koskaan ole keskustellut kenenkään miehen kanssa näin paljon vaatteista.)
-hankkinut vuokralaisen huhtikuuksi (Mikä tarkoittaa, että joudun majoittautumaan äitini luokse…)
-välttänyt baareja ja harrastanut niiden sijaan kalsarikännejä
-lörpötellyt liikaa kavereille ja tutuille reissusta
-ronkunut Ramin hieman koirakammoista äitiä koiravahdiksi
-vakuutellut vanhemmilleni (ja itselleni), että matkustaminen ko. maissa on ihan turvallista

Tällä hetkellä eniten hämmennystä aiheuttaa irtisanomisen, poisheittämisen ja luopumisen vimma, joka on saanut minusta käsittämättömän rajun niskaperse -otteen. Eilen lopetin rakkaan paikallislehden tilauksen, tänään mieleni tekee heittää pois sohva ja räjäyttää taivaan tuuliin vanhat arkistot (lue = kasapäin turhia papereita ja opiskeluun liittyviä mappeja since lukio). Vähintään kyörään ompeluseuraan eilen lajittelemani rihkaman.

Hitaasti, mutta hitaasti järjestelyt järjestyvät, kunnes koittaa kuuluisa viimetinka.

Niin ja hei – jos sinua kiehtoo lievästi käytöshäiriöisen, ylimittaisen jackrusselinterrieri(ALFA)-uroksen hoito noin vuoden verran, ota toki yhteyttä!

* * *

Luit juuri MatkaMinnan ensimmäisen bloggauksen. Kiitos siitä.

Suunnitelma lähti menemään mönkään jo torstaina Oulussa, kun töissä vastusti ja lähtö myöhästyi. Lopullisesti se tössähti lumihankeen Vantaan liikennekaaoksessa. Nelostie ja Kehäkolmonen olivat kiinni kolareiden takia ja bussi mateli ruuhkassa Viinikkalasta Rautatien torille yli kaksi tuntia.

Perjantain iltaohjelma määritteli lauantain aamuohjelman, mutta messuille kuitenkin kerettiin ja tungoksesta nautittiin. Totta puhuen väkeä ja varsinkin näytteilleasettajia olisi mahtunut enemmänkin. Varsinkin Yamahan puuttuminen jäi harmittamaan. Meille tärkeimmät, eli Storm, Rukka ja Moto Ykkönen olivat paikanpäällä. Mukava tavata ihmisiä, jotka tavallaan tuntee, mutta ei ole koskaan tavannut.

Ajankuluksi löytyy kuvia aikaisemmilta reissuilta Timbuktuun ja Krimille.