Taftanista Quettaan

Posted by on 07/01/2013

  Autiomaan ylitys

Taftan Linja-auto

Linja-autoa lastataan Taftanin matkahuollossa.

Kun viimein saimme Pakistanin tullista leimat papereihin, oli jo liian myöhä. Ajoimme poliisiasemalle ilmoittamaan, että jatkamme matkaamme aikaisin aamulla. Valkoiset kivet autiomaassa merkkasivat tien paikan. PTDC:n motelli, jossa olimme suunnitelleet majoittuvamme oli pistänyt lapun luukulle. Avulias mopomies lähti opastamaan meitä hotellille, joka oli kamala loukko. Omistaja ilmoitti huoneen hinnaksi hurjan 2000 rupiaa ja rahanvaihtajien kopla tarjosi kelvotonta kurssia. Saimme tingattua kolme huonetta 40 euron (5000 rupiaa) hintaan. Kävin ostamassa pakistanilaisen SIM -kortin ja myyjä vaihtoi samalla rahaa kelvollisella kurssilla.

 Taftan oli miesten maailma, naisia kylällä ei näkynyt. Ja kun naisia ei ollut haitalla, miehet elivät niin kuin tahtoivat, siivoamatta, peseytymättä ja lattialle räkien.  Kolmea moottoripyörillä hotellille saapunutta naista tuijotettiin kiinnostuneemmin kuin Bollywoodin musiikkivideomisuja telkkarista. Kylän hiekkaisella aukiolla oli muutama kauppias, vuohia, ja karsina, johon miehet kokoontuivat rukoilemaan.

 

Saattajat Balochistanissa

Saattajat eivät Pakistanin Balochistanissa pukeudu aina virkapukuun.

 Hotellihuoneen siivous tarkoitti tupakanhajun peittävän sprayn suihkuttamista ovelta. Sandan ja Hakan suunnittelivat jopa teltan pystyttämistä huoneeseensa, mutta koko porukka kai nukkui loppujen lopuksi makuupusseissa ajotakki tyynynpäällisenä.

 Aamu alkoi poliisin odottelulla. Kun saimme henkilökunnan aukaisemaan portit ja uskomaan, että voimme ajaa poliisiasemalle ilman saattoa, Paulin pyörä kieltäytyi käynnistymästä. Iranilainen bensa ja vuorille sopivien kaasarin säätöjen etsiminen olivat saaneet tulpan huonoon kuntoon. Tulpan vaihdon jälkeen säikähtänyt seikkailija ei uskaltanut sammuttaa, vaan kiersi Taftanin tomuista keskusaukiota, kunnes saimme kaikki pyörät ulos portista. Poliisikin oli saapunut mopolla paikalle ja saatteli meidät tsekkarille muutaman kilometrin päähän.

 Siitä jatkoimme omin nokkinemme autiomaahan. Sää oli tuulinen ja asvaltti huonossa kunnossa. Sillankannessa ammottava neliömetrin kokoinen reikä muistutti, että pimeällä ei ajeta. Tuuli voimistui koko ajan ja oli oikein miellyttävä takaapäin puhaltaessaan, pyörä kulki pintakaasulla ja kypärän sisällä oli hiljaista.

 

Hiekkakinos

Läpi tuulen ja tuiskun. Hiekkamyrsky on laantunut ja kinokset odottavat auraajaa.

Parilla armeijan tarkastuspisteellä ihmettelivät, missä poliisisaattueemme on. Emme tienneet mekään. Ennen Nokkundin kylää saattaja saatiin, mutta hänen mopostaan loppui bensa.

 Pian kylän jälkeen tuuli rupesi nostattamaan hiekkaa ja kasasi sitä kinoksiksi tielle. Matka kuitenkin eteni hyvää vauhtia ja Dalbandinissa oltiin iltapäivällä. Huoltoasemien mittareista ei saanut kuin dieseliä, bensa salakuljetetaan Iranista kanistereilla ja myydään tienvarsilla. Hinta melkein nelinkertaistuu kahdestakymmenestä sentistä yhdeksäänkymmeneen.

Dalbandinissa oltiin Intiassa! Pääkadulla riitti ruuhkaa, kaaosta, värejä, hennattuja partja, meteliä ja aaseja. Ruoka oli tulista ja hyvää – ja palanpainikkeeksi saatiin oikeat oluet!

 

Balochsistan

Saattajien odottelua tarkastuspisteen nurkalla.

Seuraavana aamuna saattajat tulivat lava-autolla ja matkanteko oli sujuvaa – ensimmäiset sata kilometriä. Jyrkkäpiirteiset vuoret siinsivät edellisen päivän hiekkamyrskyn nostaman tomun seasta. Työmiehet vasaroivat kiviä sepeliksi ja kamelit vaelsivat polkujaan aavikolla. 

 Dalbandinin ja Nushkin piirikuntien rajalla odotettiin useampi tunti, saatot sen jälkeen olivat hitaita, odottelut pitkiä ja turhauttavia. Kello kävi ja reilut sata kilometriä ennen Quettaa aurinko oli jo matalalla, eikä poliisi antanut jatkaa matkaa, vaan määräsi meidät yöpymään tarkastuspisteellä. Pettyneinä pysäköimme pyörät ja laadimme iltapalaa. Saimme kapteenin huoneen, mikä oli toki kunnia, muttei hurraa huutoja nostattanut. Afganistanin rajalle oli matkaa parikymmentä kilometriä ja mittari laski lämmittämättömän parakin ulkopuolella pakkasen puolelle.

 

Illanviettoa pakistanilaisella poliisiasemall

Illanviettoa pakistanilaisella poliisiasemalla.

Hyytävän kylmän yön jälkeen viimeinen etappi Quettaan sujui edellisiin päiviin verrattuna kuin rasvattu. Saattoauto oli aina valmiina odottamassa, kun edellinen kääntyi pois. Aikaa Bamista Quettaan oli kulunut viisi päivää. Olimme varautuneet kolmeen ja viivästyksen takia saavuimme lauantaina, ja jouduimme odottamaan Quettasta etelään tarvittavaa lupaa maanantaihin. Sateinen ja kolea Quetta ei ollut kovin kiinnostava paikka hengailla ulkona. Ja hotellissakin huvitukset rajoittuivat teen juontiin, pyykin pesuun ja pyörän huoltoon. Kadulla moporiksojen moderni torvisoittokunta esitti hurjaa konserttia myöhään iltaan.

 

 

Avaa Galleria

7 Responses to Taftanista Quettaan

  1. Ramin Salla pikkuserkku

    Sivistäkääs mua vielä sen verran, että kun useammallakin ajopätkällänne on ollut saattaja tai saattajia niin miksi näin (voipi olla että ootte selittäneetkin jossain tarkemmin, mutta multa on mennyt ohi)?! Onko nää (poliisi)saattueet turvaamassa teidän turvallisuutta vai vahtimassa teidän menoa vai jostain ihan muusta syystä matkassa mukana.
    Me ollaan näköjään Marjan kanssa aktiiviset seuraajat. Teidän reissukertomukset piristää mukavasti tätä kotiäitien arkea!

  2. Kaisa "kyttääjä"

    Samaa jäin pohtimaan kuin Salla

  3. Anni

    Voi että.Siellä ne vaa mennee toiset! Tosi mukava kyl lukkee nuita teijän kokemuksia, we want more! 🙂 Ei kyllä ois joku videotervehdyskään pahitteeks!? Turvallista matkaa nyt eritoten ja mukavee tätä vuotta! <3

  4. Rami

    Afganistanin rajaseudulla liikkuu salakuljettajia, maantierosvoja, talebaneja ynnä muuta väkeä, joiden takia poliisi haluaa saattaa ulkomaalaisia. Saattueet kuitenkin herättävät huomiota ja hidastavat matkan tekoa…

    Seuraavaan postaukseen on luvassa liikkuvaa kuvaa 🙂

  5. Ramin Marja-serkku

    Kylläpä “helpotti” oloa tuo tieto rosvoista ja talebaneista… Toivon sydämeni pohjasta ettei kukaan niistä huomaa teitä. No, onneksi (?) olette jo Pakistanin puolella. Huolehtii, Marja Ps. Salla-serkkumme on kyllä siinä ihan oikeassa, että nämä teidän kertomukset piristävät kotiäidin(kin) arkea ja tuovat vaihtelua vaipparumban keskelle.

  6. JattaA

    Ikäänkuin kuussa olisitte joissakin kuvissa; oletteko varmoja ettette vain ole jo sinnekin ehtineet!? Uskomattoman koristeellisia nuo pakistanilaiset rekat, olisipa meilläkin tuollaisia… Ramilla ainakin pitäisi olla!!! Toivoo Minnan serkkujen täti:)!

  7. Ramin kummitäti

    ONNITTELUT PÄIVÄNSANKARILLE 14.1.!!!!

Kommentoi - Leave a Reply