Adiyamanista Iraniin

 Itä-Turkin ihmeitä

Villakauppaa Adiyamanissa

Adiyaman tuntui viikon asustelun jälkeen kotoisalta. Kämppäilimme korjaamon omistajan ja hänen sukulaistensa kodeissa. Meille esiteltiin ihmisiä, söimme maailman parasta kebapia ja kaupungilla tutut kauppiaat morjestelivat. Bussiaseman teesaluunassa kuskit tiesivät että olen Suomesta ja moottoripyörä on rikki ennen kuin olin suutani avannut. Pari heistä oli käynyt Suomessa rekka-autolla. Manasimme miehissä Puolan poliisia.

 Eufrat -joen ylityksen jälkeen tunnelma muuttui itämaisemmaksi, miehillä oli päässään arabihuiveja ja kuorma-autojen puuvillakuormat hipoivat taivasta. Yövyimme Diyarbakirissa ja jatkoimme matkaa aamulla kohti itää. Kaupungilla on synkkä menneisyys ja väkivaltaiset mellakat ovat mahdollisia vielä nykyäänkin. Turkissa ei voi unohtaa, että rajan takana Syyriassa taistellaan kohta kolmatta vuotta. Uutisissa Syyria on esillä jatkuvasti, samoin kuin Kaakkois-Turkissa jo 30 vuotta kestänyt sota Turkin armeijan ja PKK:n välillä.

Sää Van -järvellä oli tuhnuinen

 Itä-Turkin maisema on enimmäkseen kuivaa aroa, väliin silmän kantamattomiin ulottuvaa kivistä pirunpeltoa ja ruskeanharmaita vuoria, jotka sopivassa valossa hohtavat kirkkaan keltaisina tai violetteina. Mutkan takana voi aina odottaa lammas- tai vuohilauma. Alueen helmi on turkoosin värinen, suolainen ja alkalipitoinen Van -järvi. Järvi sijaitsee arolla 1600 metrin korkeudessa, lumihuippuisten vuorten ympäröimänä.  

Vanin kaupungin laitamilla oli suuria parakkikyliä. Ensin mieleen tulivat Syyrian pakolaiset. Sitten muistui Turkin maanjäristys – kauanko siitä oli aikaa? Yli kymmenen vuotta? Keskustan kerrostalot irvistelivät nurkistaan ja tyhjillä tonteille oli tasoitettu talojen jäänteitä. Piti luntata netistä: Vaniin iski raju maanjäristys reilu vuosi sitten! Äkkiä unohtuvat isotkin uutiset.  

Vanin maanjäristyksen tuhojen korjausta

Viimeiset iltakaljat ennen Irania olivat kiven alla. Supermarketeista olutta toki saa Itä-Turkissakin, mutta pubikulttuurista ei voi puhua. Parin ”ei oon” jälkeen löysimme viihtyisän kuppilan. Sisustusvinkkejä oli otettu ranskalaisista lehdistä, viinipulloteline seisoi oven suussa ja tiskillä oli runsas valikoima viskejä. Istuimme alas ja teimme tilauksen – iso olut ja lasi punaviiniä. Tarjoilija ilmoitti, ettei heillä myydä väkijuomia, ja että tyhjät pullot ovat vain koristeina. Olutta löytyi viimein lukittujen ovien takaa hämyisestä kellarista, jossa syyllisen näköiset miehet joivat hiljaisuuden vallitessa. Neljä tarjoilijaa kiersi salia tyhjentäen tuhkakuppeja ja tarjoillen porkkanoita.  

Turkin ja Iranin rajan ylitys pienellä asemalla Kapiköystä Raziin sujui sutjakasti. Autoilijat ja siviilivaatteissaan työskennelleet Turkin viranomaiset viittoivat ajamaan jonon ohi. Iranin puolella passin syynäys kesti parikymmentä minuuttia ja carnetin leimaus saman verran. Tunnissa olimme Iranin puolella.

Kymmenen kilometriä Iranin rajalle