Unikkoja Kirgisian arolla
Arolle
Bishkekin länsipuolella maisema jatkui samanlaisena kuin idässäkin, mutta nyt aro kukki! Enimmäkseen kirkkaanpunaisena, mutta paikoin unikkolakeutta sävyttivät valkoiset ja vaaleanpunaiset kukat. Kylät näyttivät venäläisiltä, talot oli rakennettu päätien varteen päädyt tielle päin.
Rajalla ei ollut ruuhkaa. Kazakstan ja Venäjä ovat nykyään tulliliitossa, joten tulliselvityslomake näytti tutulta. Englanninkielistä versiota ei tietenkään ollut tarjolla. Rajan jälkeen ajoimme länteen kohti Tarasin kaupunkia. Kolmenkymmenen kilometrin päässä rajalta saavuimme uudelle Almaty – Tashkent moottoritielle, jonka eritasoliittymän päältä näki vilauksen arosta koko laajuudessaan.
Törsti mehiläistenhoitaja ja siirrettävä hunajatehdas
Etelä-Kazakstanissa kaupunkeja oli kohtuullisen tiheässä, joten pidimme päivämatkat lyhyinä ja säästelimme voimia arolle. Mieleen painuvin pysähdyspaikka oli Turkestan, muslimien pyhä kaupunki. Lauantai iltapäivällä avioliittopalatsin liukuhihnalta saapuneet hääparit kiertelivät seurueineen ja valokuvaajineen mausoleumeja, jotka olivat kyllä komeita, mutta paras meininki löytyi hotellin ulkoilmadiskosta.
Kazkstanin tietyöt olivat raskaita kahlattavia
Rengasrulettia ja viisumin rekisteröinti
Halvat hotellit eivät suostuneet tekemään viranomaisten vaatimaa viisumien rekisteröintiä. Turkestanissa rekisteröinti ei onnistunut edes poliisiasemalla, mutta Kizilordassa saimme paperit kuntoon. Päätin harjoituksen vuoksi vaihtaa itse loppuun kalutun Michelinin Nepalista ostettuun nappularenkaaseen. Kolme päivää ja 1300 kilometriä manailin epätasapainoista ja pompottavaa kiinalaista rengasta, joka kului epätasaisesti. Kun rengas viimein puhkesi ja epätasapainon syy selvisi, manasin laiskaa renkaanvaihtajaa, joka ei malttanut pumpata ilmaa, vaan poksautti hiilidioksidipatruunan, jolloin sisärengas jäi solmuun…
Kun lähdimme Kizilordasta tie kulki laajojen tulva-altaiden läpi, joiden tarkoitusta mietimme päämme puhki. Mieleen ei tullut, että arolla olisi merkittävää riisin tuotantoa. Tie muuttui pian röykkyiseksi työmaaksi ja tuuli alkoi puhaltaa myrskyn voimakkuudella. Tietyötä riitti kymmeniä kilometrejä. Välillä noustiin parimetriä korkealla penkalla kulkevalle uudelle tielle, jossa väkivaltainen arotuuli riepotti ja palattiin taas alas pillarin uraan. Aralskiin oli matkaa yli 400 kilometriä ja aroa riitti joka suunnassa silmänkantamattomin. Ei paljon naurattanut.
Arolla ei silmä tökkää!
Vajaan 200 kilometrin päässä Zhosalyssa rengas oli tyhjä ja me aivan poikki. Kurvasimme huoltoasemalle kysymään paineilmaa. Sitä ei ollut, mutta ystävällinen nuorimies lähti opastamaan meidät rengaskorjaamolle. Täytimme renkaan, joka näytti pitävän. Ajattelin, että renkaanvaihtopuuhissa venttiili oli jäänyt löysälle. Avulias Kalim kertoi, että kylässä olisi hotellikin, joten päätimme jäädä yöksi ja katsoa olisiko renkaassa ilmaa vielä aamullakin. Lupasin tarjota auttajalle kahvit, joten hotelliin kirjautumisen jälkeen lähdimme pistäytymään kylällä. Kahvien jälkeen kiertelimme torilla. Kalim teki ostoksia, pudotti minut autolla hotellille ja antoi ostoskassin sisältöineen eväiksi nukkumaan jääneelle Minnalle!
Baikonurista pääsee avaruuteen
Ilma oli pysynyt renkaassa yön yli, joten jatkoimme matkaa melko hyvillä mielin. Pysähdyimme Baikonurissa, josta Neuvostoliitto ampui taivaalle Sputnikin, Juri Gagarinin ja Valentina Tereškovan (ensimmäinen nainen avaruudessa). Sen jälkeen kun NASA lopetti sukkulalennot vuonna 2011, Baikonur on ollut maapallon ainut paikka josta on säännöllistä liikennettä avaruuteen. Venäjä on vuokrannut suljetun avaruuskaupungin Kazakstanilta vuoteen 2050 asti. Arolta avaruuteen on lyhyempi ja luultavasti tasaisempi tie kuin Moskovaan.
Aralskia lähestyttäessä tuuli juoksutti hiekkaa tien yli. Satamakaupunki, jolta ahneus ja ajattelemattomuus veivät meren, oli ankea. Niin ankea, että siihen teki mieli tutustua parin päivän ajan.
