Tie maailman reunalle
Himalajan rinteille
Sirpit ja vasarat punalipuissa kertoivat, että Hetauda oli maolaisten tukialuetta. Kommunistit ovat Nepalin suurin puolue ja entiset sissit istuvat nykyään hallituksessa.
Rajalta Hetaudaan asti tie oli suoraa ja sen käyttö lähes yhtä holtitonta kuin Intiassa. Hetaudan ja Naubisen välisen tien kunnosta ei ollut tietoa, mutta kartalla se näytti hienolta. Linnuntietä matkaa oli vain 32 kilometriä, mutta Tribhuvan valtatie luikerteli Siwalikvuorilla 107 kilometriä. Päätietä pitkin taivalta olisi ollut melkein kaksi kertaa enemmän.
Ilma oli utuinen, mutta maisemat komeita. Ohitimme pieniä kyliä, riippusiltoja ja pengerviljelyksiä. Barha Ghumtin 12 neulansilmää saivat suupielet ylöspäin. Nousimme havumetsävyöhykkeelle ja laskeuduimme suurten tammien varjoon, jossa jututimme saksalaista polkupyöräilijää. Hän aikoi jäädä yöksi Damaniin, josta näkee Mount Everestin. Mekin pysähdyimme syömään, ja tuumimme, että kiirekö tässä – päätimme jatkaa vasta aamulla.
Vuoristokoira Leon sai puntin tutisemaan
Vuoriston rauhaa
Kävelimme näköalapaikalle, seurasimme koirien ja sikojen kisailua ja ihastelimme auringonlaskua. Muita viihdykkeitä kylässä ei ollut, eikä tarvinnutkaan. Delhin hulinan ja Intian maanteiden jälkeen hermo lepäsi. Vinttimajoitus maksoi pari euroa, isäntäperhe ja suuri vasullinen kanapoikia nukkuivat alakerrassa. Aamulla ilma oli kuulas ja lumiset Himalajan huiput hohtivat laakson toisella puolella. Matkaa maailma korkeimmalle vuorelle oli yli kahdeksankymmentä kilometriä, mutta maapallon kaarevuuden vuoksi se näytti olevan samalla 2200 metrin tasolla kuin Daman.
Kohta ollaan Kathmandussa
Joimme aamuteet, hyppäsimme pyörän selkään ja kurvailimme alas laaksoon. Erikoisessa sekametsässä kasvoi mäntyjä, lehtipuita, kaktuksia ja bambuja. Apinat maleksivat tiellä ja ihmiset kantoivat valtavia rehukuormia jyrkkiä polkuja pitkin. Laakson jälkeen kiivettiin taas ylemmäs. Tie oli edelleen kiharaista, asutusta oli enemmän ja pengerretyt pellot jyrkempiä.
Kathmandun laaksoon
Kuten tunnettua, kaikki hauskuus loppuu aikanaan. Naubisessa saavuimme isolle tielle ja käännyimme kohti Kathmandun laaksoa. Maisemat olivat toki komeat, mutta raskasta liikennettä oli paljon ja nopeuserot suuria. Nielimme dieselin hiukkasia ja nautimme päivän adrenaliiniannoksen ennen kuin hurja meno hyytyi Kathmandun esikaupunkien ruuhkiin. Majoituimme hostelliin ja opettelimme nepalilaista mielenhallintaa, kun Kiinan viisumihakemusten printtaaminen ei onnistunut sähkökatkon takia. Tenereen eturengas sen sijaan löytyi yllättävän helposti. Nepalissa on paljon Honda XL:iä ja kiinalaisia enduroja, joissa käytetään samaa 21 tuuman vannekokoa. Kaksikymmentä tuhatta kilometriä pyörineessä Michelinissä on vielä vähän pintaa jäljellä, mutta uusi rengas tankin kyljessä antaa mielenrauhaa ja maantieuskottavuutta.
Katumuotia Kathmandusta
Hollantilaiset, joiden kanssa ylitimme Balochistanin autiomaan olivat lähettäneet pyöränsä lentorahtina Amerikkaan ja viettivät viimeisiä päiviään Aasiassa. Juhlistimme Marlieken syntymäpäivää tiibetiläisellä tongballa. Pöytään kannettiin neljä puista kolpakkoa, jotka olivat täynnä rankin hajuista hirssimäskiä. Tovin päästä tarjoilija toi kannulla kuumaa vettä joka kaadettiin mäskin päälle, ja kiljun makuinen tajunpoistoaine nautittiin pillillä. Kun astiat oli saatu tyhjennettyä, tarjoilija toi uuden kannun vettä ja sen loputtua vielä kolmannenkin. Vaikka elämys oli vertaansa vailla, en usko tiibetiläis-pubien horjuttavan irlantilaisten valta-asemaa maailmalla ainakaan lyhyellä aikavälillä.
Muutama kuukausi sitten sain sähköpostia Mikalta, jonka kanssa työskentelimme Punaisen Ristin pakolaisleirillä Tunisiassa pari vuotta sitten. Hän oli muuttamassa Nepaliin ja kutsui meidät kylään.
Synttärien jälkeen pakkasimme tavaramme ja muutimme Mikan, Ritvan, Auran ja Antin vierashuoneeseen. Kiinan ja Intian viisumeja odotellessa pelasimme Afrikan tähteä ja sulkapalloa, keitlimme hernekeittoa ja ehdimme käydä lääkärillä, joka kertoi giardian, äkäisen bakteerin ja ameban aiheuttaneen Minnan mahavaivat, minulta löytyi vain kaksi vimeksi mainittua.
Terviisiä vaan täältä keväisestä kotomaastakin. Onpa kyllä hemmetin hienon näköistä tuo pengerretty pelto tieprofiilista puhumattakaan. Saapa nähdä maltatteko tulla kesällä Suomeen jäättekö vielä seuraavaksikin talveksi.
Huomenna olis taas Afrikantähti turnaus tulossa…. Toivottavasti ei satanut aivan kauheesti kävelylenkillä. Kathmandussa tuli vettä neljä päivää putkeen kun lähditte. Joutu pistämään pitkähihasta päälle sen verran viileni.
Täällä Pohjois-Sohjolassa täytyy vaan tyytyä näiden tulvivien jokien; Kiiminki-, Ii- ja parin viikon päästä Kukkolankosken Tornionjoessa, katseluun. Harmittaako?
Juha & Kimmo: Ei ihan taideta ehtiä edes Näätämöjoen tulvaa katsomaan, mutta kyllä täältä kesäksi Suomeen keretään.
Mika: Oli hyvä tuuri. Ukko kolisteli vuorilla iltaisin, mutta vettä tuli vain yöllä, eikä kastuttu! Kiitokset vielä kerran vieraanvaraisuudesta ja terveiset koko porukalle!
Aivan huikeita kuvia! Ja voi kyynel tuota vuoristokoiraa! Kumpaa hän tuossa raatelee?
Hirwiän nätteinä ootte tuossa “Swayambhunathin portailla”:)…
Olipa söpöläinen tuo Leon! Harmi, kun ette siitä lemmikkiä saaneet, mutta onhan teillä ne ameebat… (joista toiv.olette jo päässeet eroon) 😉 Marja