Reilun kolmen kuukauden reissaamisen jälkeen kilometrejä mopon mittarissa on yli 13 000, maita Suomen jälkeen nähty 17 mutta silti joka päivä pyörän selkään könyäminen tuntuu hyvältä ja oikealta valinnalta. Okei, nyt vähän huijaan – Turkissa sattuneen tulipalon jälkeen mopon kyydissä heilui tuhansien kilometrien ajan levollisen Minnan sijaan paranoidi apina, joka jokaisen käryn haistettuaan ja vähänkään lämpöä takamuksen alla tunnettuaan alkoi kurkistella ja konkoilla tsekatakseen, ettei penkin alta VAAN loimota liekit kuten Karadutissa. Hyvin on silti takamus palossa vaurioitunutta penkkiä sietänyt, mitä nyt joudutaan välillä muokkaamaan paloeristeitä.. Lampaantalja saattaa sittenkin olla tuleva investointi.
Turvallisen Euroopan jäätyä taakse on tuntunut todellakin siltä, että tästä eteenpäin mennessä henki on jonkin korkeamman käteen annettu. Agnostikko minussa on hämmentyneempi kuin koskaan! Ennen kokemattomiin pelkotiloihin olen päässyt tutustumaan Itä-Turkissa sekä Iranin ja Pakistanin Balochistanissa. Erilaiset mellakka- ja sotariskialueet eivät ole olleet helppoja kulkea aseellisista poliisisaattueista huolimatta (ja huolien). Onneksi Iranin Bamista aina Pakistanin Sukkuriin saakka matkaa tehtiin porukalla. Hollantilainen Marlieke ja turkkilainen Sandan antoivat naisellista vertaistukea muun muassa pimeällä poliisiasemalla Afganistanin rajanpinnassa vietettynä pakkasyönä. Kiitti muijat, sitä sietää mummona muistella!
Reissussa kohdatut uudet ihmiset ovat olleet tietysti se kaikkein paras asia. Varsinkin vähemmän turisteja houkuttelevissa kolkissa toisten matkaajien kohtaaminen on monesti ratkiriemukas kokemus. Couchsurffaus on muuten briljantti keksintö, palvelun kautta ollaan tutustuttu ihan huikeisiin persooniin, saatu viettää laatuaikaa jo useammassa maassa ja maan tavalla. Suosittelen palvelun käyttämistä ihan kaikille, niillekin, jotka eivät itse kykene matkustamaan!
Tällä hetkellä vietetään hyvin ansaittua taukoa Islamabadissa odotellen Intian viisumeita. Käsittely kestää viikosta kahteen, joten nyt on hyvä rako miettiä menneitä ja hahmotella tulevaa. Vain hahmotella, sillä olen oppinut, että matkalla varasuunnitelmat ovat kullan arvoisia, liian tarkat suunnitelmat turhia.
Lueskelin joulun kunniaksi Ramille kirjoittamaani matkapäiväkirjaa. Osa tapahtumista on niin päättömiä ja tunteet sen mukaisia, että näin jälkikäteen laiskuuteni blogin kirjoittamiseen kaduttaa.. Ja toisaalta ei, olen kuitenkin kirjoitellut perheeni ja rakkaiden ystävieni kanssa enemmän kuin vuosiin. Rami on hoitanut kiitettävästi blogin päivittämisen, siitä iso kiitos! Sutjakoita juttujasi on aina ilo lukea, kerrata tehtyjä taipaleita vielä uudestaan. On kunnia matkata kanssasi, senkin ”Overlandman”.
Saat kyllä tarinaillan, tahi ehkä ennemminkin viikon pitää palatessanne 🙂
Toivottavasti saatte tästä eteenpäin kulkea pelotta ja ilolla <3
Oikein paljon haleja ja tsemppiä! Ootte ihania!
Heissulivei! Suosittelen teille matkakirjan kirjoittamista. Tyhmä on se kustantaja, joka ei ymmärrä kirjallista arvoanne ;o) Täällä Hämeessä pakkanen senkun paukkuu. Kohta lähdetään kotopuolessa lomailevan ‘Intian ihmeen’ kanssa lumikenkäilemään. Terviisejä! -Marja
Teillä noissa partioissa löytyy, poliiseista pässeihin:-)!
Hieno kuva teistä, taas…
Hyviä ja turvallisia kilometrejä teille kohti Shangri-La’ta! Tämä matkakertomuksenne on erinomainen. Kiitokset teille molemmille. Värikästä uutta vuotta 2013!
Ihana seurata teidän matkaanne näin blogin välityksellä ja aivan upeita kuvia ootte ottaneet matkan varrelta! Elämyksellistä ja turvallista uutta vuotta teille sinne tien päälle!
Kovasti tsemppiä teille siellä maailmalla:-) pitäkää Suomen lippu korkealla. Kiva lukea teidän tarinoita ja kun heittäydytte hienosti mukaan ilman ennakkoluuloja, keep up the good work!!!!
Nimim. Haaveena kiertää mopolla ainaki eurooppa:-)