Kaunis, mutta hiljainen maatuska-armeija
Sujuvasti osaamaani englannin kieltä puhutaan maailmalla paljon, useilla alueilla. Itä-Euroopassa tällaisia alueita on harvemmassa. Olen ikäni onnistunut lilluttelemaan uskossa, että osin inkeriläiset sukujuuret ovat taanneet minulle jonkin käsittämättömän kyvyn kommunikoida ”itäläisten” kanssa ilman, että osaan kieltä ollenkaan. Kotiin haalimani maatuska-armeija hymyilee aina yhtä nätisti takaisin, ollaan me niin justiin tiätsä ”samalla aallolla”. Kuitenkin – käsittämätön kieli ja kyrillisten kirjainten kirous on hyökännyt päälle tsunamin tavoin joka kerta, kun jalkani on lännestä itään astunut. Hei siis enhän mä tajuu mitääään.
Kuitenkaan en ole lakannut äimistelemästä, että miten hyvin ummikkokin selviää maailmalla. Vuositolkulla esiintyneenä ja esiintymistä kouluttaneena olen tottunut korostamaan elekielen muodostavan jopa 80 prosenttia ilmaisustamme, mutta kyllä se silti maailmalla yllättää. Kun halaat kyynelsilmin vanhaa ukrainalaismummoa tehtyänne lähtemättömän molemminpuolisen vaikutuksen, ei siinä sanoja tarvita.
Edellisellä itään suunnatulla reissulla tuli kuitenkin todettua, että ihmisten kanssa on mukava rupatella pidempään, varsinkin, jos yhteistä asiaa ihan selkeästi riittäisi. Kun on toisteltu ne muutamat ymmärretyt sanat, viitottu, huidottu, piirretty, moponrenkaita potkittu, mittareita naputeltu ja karttaa pällistelty, on ollut aika kätellä, näyttää peace (tai mun suosimaa ‘hevi’)-merkkiä ja jatkaa eteenpäin. Aina hieman allapäin, koska enemmän jakamista olisi ollut molemmilla ummikoilla.
Jälkikäteen on naureskeltu, millaiseen vyörytykseen neljä keski-ikäistä saksalaista motoristi-äijää joutui tehtyäni heistä kullanarvoisen havainnon HEY, YOU SPEAK ENGLISH!!! Melkein kuukausi ilman muita puhekumppaneita (Ramia ei nyt lasketa) ja *tadang*, raivokas puhe(turisti)ripuli sisälsi varmaankin koko elämäntarinani. Plus Ramin elämäntarinan. Plus vähän muuta.
En minä mitään uusia kieliä ala ainakaan aktiivisesti opiskella vaan luotan, että tien päällä oppi parhaiten tarttuu. Osasinhan edellisreissulla jo vajaan 6000 kilometrin jälkeen ta-va-ta kylteistä, mitä niissä luki – merkitystä ymmärtämättä juuri koskaan, mutta brassailin itselleni silläkin saavutuksella.
Ylpeänä esittelen pienen, ytimekkään soturijoukkoni, jonka kanssa käyn tulevaisuudessa kielimuureja ylittämään. Kieli- tai kirjoitusasu on ihan turhaa elvistelyä; kuin kirjoitettu, niin sanottu, ja homma toimii: da, dobra, dobridien, njet, privet, nastrovje, pivo, vodka, voda, tualet, strastuitse, soljanka/ seljanka, blini, pelmeni, biljet, skolka, sbasiba, saftrak. Ja harasoo – pian täältä tullaan taas, Iso Itä!
Wau!
Kyllä sulla kuulakärkikin pyörähtää hyvin dear, varmasti as if motorololla around the world!!!!
Suukkoja suukkoja minnamaatushka!!!
Kyl sun pitäs julkasta laajemmin tätä tarinaa..loistavaa ja viihdyttävää tekstiä..!