Kamelifestivaalit ja Rottatemppeli
Tenere parkissa tienvarsikahvilassa.
Reissua suunnitellessa kotiläksyt Intian osalta jäivät lukematta, koska maahan pääsy ei ollut mitenkään varma. Amritsarissa vedimme kartalle viivan kohti Gujaratia – lähintä rantaa. Onneksi matkalle sattui juuri Rajasthan, Maharadžojen maa, jossa voi bongata lähes kaikki Intian ihmeet tiikereistä rottatemppeliin.
Punjabin vehreät vainiot muuttuivat kolmensadan kilometrin matkalla Rajasthanin aroksi. Intian maanteiden kastijärjestelmässä moottoripyörä on paarian asemassa. Ylempiin kasteihin kuuluvat maasturit ja varsinkin linja-autot kiilaavat kaksipyöräisiä surutta. Nopeammalla on oikeus ohittaa ja vastaantulijalla velvollisuus jarruttaa ja valmistautua väistämään pientareelle. Tiet ovat kuitenkin yllättävän hyväkuntoisia eikä liikennettä harvaan asutuilla seuduilla ole kovin paljon.
Kameliestivaali on aavikon asukkaille vuoden kohokohta.
Sri Ganganagar oli kiehtovasta nimestään huolimatta törkyinen ja tylsä kaupunki. Majoituimme hotelliin, jossa oli SAUNA! Vastaanotossa kuitenkin kerrottiin, ettei ”suana” toimi. Huone oli niin kylmä, että olisi saanut toimia. Minna sai äkäisen vatsataudin ja jouduimme viettämään lepopäivää Ganganagarissa. Yritin ostaa puhelinliittymän, mutta ilman pysyvää osoitetta sitä ei myyty. Nettibaarissakin otettiin valokuva ja kopioitiin passi ennen surffaamista. Hotellin baarissa oli tunnelma yhtä syyllinen kuin Itä-Turkissa.
Minnan maha rauhoittui sen verran, että jatkoimme matkaa Bikaneriin, jossa tauti iski molempiin. Huoneemme oli taas kylmä kuin aavikon yö. Päivällä aurinko paistoi kuumasti ja kiipesimme hotellin katolle lämmittelemään. Sairastaminen viivytti matkantekoa joten olimme Bikanerissa sopivasti vuotuisten kamelifestivaalien aikaan. Kolmipäiväisen tapahtuman ohjelmaan kuuluu köydenvetoa, laulua, kamelitanssia, tulisilla hiilillä kävelyä ja lypsykilpailu. Festarien toisena päivänä nousimme bussiin joka vei yleisöä Laderan dyyneille 25 kilometrin päähän kaupungista.
Voittajan elkeet komannesta sijasta huolimatta.
Saavuimme paikalle sopivasti painiturnauksen loppuotteluiden aikaan. Keveämmissä sarjoissa hiekka ja miehet lensivät. Raskaan sarjan ottelussa yleisön tunteet kävivät kuumina ja joku nousi hiekkaan piirretylle ”molskille” neuvomaan tuomaria. Järjestystä pitävät sotilaat paimensivat villiintyneet katsojat bambukepeillä omalle puolelleen ja ottelua jatkettiin.
Festivaalien päätapahtuma oli tietysti laukkakilpailu. Omistajat taluttivat kamelinsa yleisön editse lähtöalueelle. Urokset vaahtosivat ja pullistelivat kitapurjepussejaan. Tovin päästä hurja joukko rynnisti harjanteen takaa yleisön hurratessa. Voittaja saatiin selville kolmen alkuerän ja loppukilpailun jälkeen, mutta suurimman huomion vei pronssimitalisti, jonka selkään kameliparturi oli taiteillut huikeat koristeet.
Päivän lähetessä loppuaan sadhut sytyttivät suuren nuotion. Illan pimettyä luvassa olisi ollut hiilloksella tanssia, mutta parin päivän paasto oli vienyt voimat ja ajoimme linja-autolla takaisin kaupunkiin.
Karni Matan rotilla on kissanpäivät.
Deshnokissa, kolmekymmentä kilometriä Bikanerista etelään pysäköimme Teneren ja jalkauduimme Karni Matan temppeliin. Karni Mata, ihmeitä tekevä äiti, oli ylhäisen hindu perheen tytär, joka valitsi askeettisen elämäntavan. Legendan mukaan hänen poikapuolensa hukkui kaivoon. Hän sai taivuteltua kuoleman jumalan herättämään pojan henkiin, mutta vastineeksi kaikki hänen miespuoliset jälkeläisensä syntyvät uudestaan rottina. Temppelissä rotille syötetään maitoa ja vierailijat tuovat niille herkkuja. Minna oli erityisen onnekas, sillä siimahäntä vipelsi hänen jalkansa yli.
Liekö ollut rottien ansiota, että sattumalta navigaattorista valittu Blue House, riksan levyisellä kujalla sokkeloisessa ja ruuhkaisessa vanhassakaupungissa osoittautui Jodhpurin parhaaksi majataloksi! Kattoterassilla kelpasi nautiskella lämpimästä illasta, kylmästä Kingfisheristä ja auringonlaskussa hehkuvasta Mehrangarhin linnoituksesta.
Avaa galleria
Hei, tervehys täältä Haurukylän kupeesta! Pakkasta vain 20 astetta ja lunta – siis se veden talvinen muoto- sitä on puoli metriä. Raili jätti nettiosoiteen, joten seurataan Rissanen.
T. Antti ja Helvi Ylitalo
Hauskoja kuvia, tuo lannoittaja varsinkin:-)! Ja Vimmahan siinä råttakulhon äärellä suorastaan säteilee onnea… Tuo tushkalaukku on näemmä uskollisesti mukananne kulkenut ja hyvin varmaankin palvellut. Kaiket hyvät teille sinne missä kuukin on kuumempi, onko?
Aivan ylisöpöjä nuo rotat!!! Ihan liikkiksiä! <3 Marja