Karachista Intiaan

Kolme päivää kovaa ajoa

Kärmeenlumooja Karachin rannalla.

Karachissa vierailin mummullani, vietin syntymäpäiviä ja tutustuin pitkään riviin sukulaisia. Kävimme rannalla, näimme merikilpikonnan poikasia ja käärmeenlumoojan. Tutustuimme kaupunkiin, teimme hankintoja ja pelasimme ilmakiekkoa. Hauskaa oli ja viikko vierähti vauhdikkaasti.

Aamuaurinko sarasti lupaavasti kun jätimme Karachin taaksemme. Ehdimme aamuruuhkan alta pois ja moottoritiellä kilometrejä kertyi mittariin hyvää tahtia. Pakistanin ja Intian rajalla on vain yksi kansainvälinen rajanylityspaikka. Karachista Mumbaihin olisi matkaa vain 1300 kilometriä, mutta ensin täytyy ajaa saman verran ”väärään” suuntaan, ylittää raja Wagah´ssa ja kääntyä takaisin etelään, jolloin matkaa kertyy 3000 kilometriä.

 Parin tunnin ajon jälkeen oli uskottava ettei aamu-usva hälvennyt. Ilma pysyi koleana ja täytyi pysähtyä lisäämään vaatetta. Hyderabadissa aro ja moottoritie jäivät taakse. Nelikaistainen valtatie seuraili Induksen uomaa ja halkoi pikkukaupunkeja. Sokeriruokopelloilla korjattiin satoa ja valtavia ruokokuormia rullasi kuorma-autojen, traktorien ja kamelien vetäminä kohti tehtaita. Tien pinnalla oli kymmenien kilometrien matkalla ilmeisesti sokerimehusta niljakas kalvo. Puolimatkassa Sukkuriin pyörä sitten lipsahti nurin ja liu’uimme tietä pitkin, ennen kuin ehdin edes huomata, että paksua litkua oli tiellä melkein sentin kerros. Onneksi lätäkkö oli niin iso, että vauhti ehti loppua, ennen kuin kitka palasi. Selvisimme yhdellä mustelmalla ja tahmaisilla vaatteilla – edes pyörän sivulla olevat pehmeät sivulaukut eivät kuluneet puhki. Kun saimme pyörän pystyyn seuraava moottoripyöräilijä liukasteli jo nurin. Ihmettelijöitä riitti tienvarressa ja jatkoimme matkaa piennarta pitkin.  

Tauolla sateenjälkeisenä päivänä.

Vesisade kruunasi päivän ja teki ajamisesta piinaavaa, kun ei voinut olla varma olivatko lätäköt vettä vai tuota liukasta mönjää. Ja mitä se ylipäätään oli? Olivatko kaikki ruo’on kuormauspaikat yhtä liukkaita, vai oliko aine vuotanut kuorma-autosta? Se kuitenkin oli varmaa, että Pakistanin maantiet ovat erittäin kuraisia vesisateella. Ja se ettei hotelleja ole tuhkatiheässä. Kuraisina ja väsyneinä saavuimme 470 kilometrin taipaleen jälkeen Sukkuriin. Pyörä saatiin parkkiin majatalon eteiseen ja kylpyhuoneessa suihkuteltiin enimmät puhvelin ja kamelin paskat ajopuvuista. Unta ei tarvinnut kauaa odotella.

 Seuraavan päivän etappi Bahawalpuriin oli sata kilometriä lyhyempi, mutta hitaampi, joten taas täytyi herätä aikaisin. Aurinko lämmitti ja tie oli kuivanut. Osavaltio vaihtui Punjabiksi ja liikenne hurjemmaksi. Pakistanissa on enimmäkseen vasemmanpuoleinen liikenne. Vasemman määritelmä riippuu tietysti siitä mihin suuntaan ollaan menossa. Etelään vievät kaistat olivat paljon huonommassa kunnossa, joten autoilijat posottelivat surutta vastakarvaan pohjoiseen vievällä ohituskaistalla. Heidän puoleltaan katsottuna sillä vasemmalla…  

Sokeriruokokuormat jonottamassa tehtaalle pääsyä Punjabissa.

Oli perjantai ja sokeriruokokuormat seisoivat kilometrien pituisina letkoina tehtaiden porteilla. Tiellä ei kuitenkaan ollut tuota edellisen päivän niljakkuutta. Kepit kai lopettavat vuotamisen hieman kuivettuaan. Saavuimme Bahawalpuriin hyvissä ajoin ja majoituimme törkeän hintaiseen valtion hostelliin. Levittelimme edelliseltä päivältä märiksi jääneet vaatteet huoneeseen ja olimme lähdössä syömään, kun tiedustelupalvelun mies koputti ovelle. Hän halusi, että muutamme poliisin majataloon muutaman kilometrin päähän. Tavaroiden pakkaaminen ei napannut joten kieltäydyimme kutsusta. Poliisi aikoi kuitenkin järjestää meille saattajat seuraavaksi aamuksi.

 Kolmantena päivänä sattajat olivat hyvissä ajoin odottamassa lava-auton kanssa. Poliisit pitivät reipasta matkavauhtia ja vaihtoivat lennosta viidenkymmenen kilometrin päässä. Multanin jälkeen oli taas uusi saattoauto odottamassa. Täytyi ihmetellä, miksi täällä, maan rauhallisimmalla seudulla järjestettiin näin tehokas operaatio, kun Balochistanissa köröteltiin enimmäkseen mopomiehen kintereillä ja ominamme. Kun matkaa oli tehty reilu 200 kilometriä, täytyi pyytää poliiseja pysähtymään tankkaus-, jaloittelu- ja evästauolle. Sitten taas mentiin. Noin sata kilometriä ennen Lahorea viides partio päästi meidät jatkamaan itsekseen. Neljänsadan neljänkymmenen kilometrin matka oli puhallettu sellaista kyytiä, että ehdimme pesettää pyörän ennen kuin ajoimme Lahoreen ja Regale Internet Inniin.

Maankiertäjien suosikkihostellin ovella vastaan tuli mies moottoripyörähousut jalassa. Saksalainen Daniel oli saapunut Iranista Pakistaniin pari viikkoa meidän jälkeemme ja jumittunut Lahoreen tekniikkamurheiden takia.  Edellisellä viikolla Pakistanin ja Intian joukot järjestivät kovapanosammuntoja Kashmirissa. Molemmilta puolilta kuoli kaksi sotilasta. Mielessä oli, että jos tasapeli ei miellytä osapuolia ja tappamista jatketaan, niin rajakin suljetaan pian. Niinpä jätimme maan vapaamielisimpään ja kiinnostavimpaan kaupunkiin tutustumisen toiseen kertaan ja ajoimme aamulla Aasian Berliinin muuriksikin kutsutulle raja-asemalle Wagaan.

On ne hienoja!