Pakistanin rajavartijat Khunjerabin solassa
Kiinalainen juttu
Kukaan ei ollut tehnyt lumitöitä Pakistanin raja-asemalla Khunjerabin solassa, vaan rakennus oli paksun hangen saartama. Muutamia lumihiutaleita leijaili ilmassa, mutta Kiinan puolella taivas näytti selkeältä. Sää vuorilla saattoi kuitenkin olla pelottavan oikukas. Laakean solan toisella reunalla seisoi harmaasta kivestä rakennettu portti, jonka alta lähti moottoripyörä meitä kohti. Pakistanin rajavartijat liukastelivat lumipolanteella sohjolammikoita väistellen tarkastamaan passimme ja palasivat takaisin Kiinaan. Seurasimme heitä portille, jossa punalippu hulmusi. Portin alla värjöttelevien pakistanilaisten lisäksi muita ei näkynyt, joten jatkoimme sulaa ja sileää asvalttia alamäkeen. Kilometrin päästä löytyi Kiinan vartioasema, jossa kaikki laukut avattiin ja tavarat tarkastettiin.
Kiinassa liikennemerkitkin ovat erliaisia
Ulkomaalaiset eivät saa ajaa Kiinassa omilla ajoneuvoillaan vapaasti, vaan tarvitsevat kiinalaisen ajokortin, rekisterikilven, oppaan hoitamaan kiinankielisen paperisodan – ja melkoisen nipun Amerikan rahaa. Jouduimme vuokraamaan myös auton ja kuljettajan, ja koko ruljanssi täytyi aloittaa kaksi kuukautta ennen maahan saapumista. Kaikkien näiden valmistelujen jälkeen tuntui kummalliselta, että saimme ajaa 120 kilometriä rajalta Tashkurganiin kahdestaan.
Raja-aseman jälkeen tie kiepautti muutamat mukavat mutkat ja olimme lumirajan alapuolella. Paimentolaiset olivat tuoneet karjansa ylös kesälaitumille ja muuttaneet lohkokivistä rakennettuihin hökkeleihin. Vuoret laakson reunoilla olivat loivempia kuin Pakistanissa – mutta lumisia, ja taivas edessä kävi tummemmaksi. Puolivälissä Tashkurganiin alkoi tuiskuttaa lunta, jota alkoi kasaantua harteille ja Teneren tuulisuojaan. Tie oli kuitenkin sen verran lämmin, että se pysyi sulana ja tuisku laantui kymmenen kilometrin päässä.
Uudisasutusta Tashgurganin takamailla
Tashkurganissa golfkärryn ja Rolls Roycen sekoitukselta näyttäneessä kulkuneuvossa istuneet poliisit neuvoivat meidät tulliin. Oppaamme Adil oli odottamassa, moottoripyörän renkaat desinfioitiin ja passit leimattiin, mutta koska valtion virastot koko laajassa Kiinan maassa elävät Pekingin aikaa, kello oli jo kahdeksan (paikallinen, epävirallinen aika on kolme tuntia vähemmän) ja pyörä piti jättää yöksi tullin varastoon.
Vaikka olimme nyt Kiinassa, niin ennen kaikkea olimme saapuneet Keski-Aasiaan. Suurin osa asukkaista puhuu turkin sukuista uiguuria tai persia sukuista wakhin kieltä. Mainokset ja katukyltit oli kirjoitettu arabialaisin ja kiinalaisin merkein. Menimme Adilin kanssa syömään ravintolaan, jonka edessä lampaanlihavartaat kärisivät hiiligrillillä. Joimme pannullisen teetä ja söimme lagmania, paksua käsintehtyä nauhapastaa paprika-lammaskastikkeessa.
Lagman, Kebap ja tee. Uiguurien kansallisruokaa
Hotellin aamiainen oli kiinalainen. Pyörivälle pöydälle kannettiin yrttivedessä ruskeiksi keitettyjä munia, höyrytettyjä sämpylöitä, riisikattilan pesuvettä, tulisia vihanneksia, keitettyjä maapähkinöitä, juustosta veistettyjä nuudeleita, kuumaa maitoa ja juuressuikaleita. Syömisjärjestyksen mallia täytyi vilkuilla naapuripöydistä.
Tulliasiat saatiin järjestykseen puolilta päivin Pekingin aikaa ja lähdimme kohti Kashgaria. Saattoauto kaahasi niin lujaa, ettemme pysyneet perässä. Käytimme tilaisuutta hyväksemme ja pysähdyimme kuvaamaan lumisia Kunlun vuoria, turkoosia Kanxiwa -järveä ja äkkijyrkkiä Pamirin rotkoja.
Kashgarin skootterit kulkevat sähköllä
Lepäsimme pari päivää Kashgarissa nähtävyyksiä katsellen ja lagmania, lampaanlihaa sekä kiinalaisia kasvisruokia syöden. Kashgarin kahdeksankymmentälukuinen – tai aikaansa edellä oleva katumuoti sai Minnan haukkomaan henkeään. Äänettömät sähköskootterit olivat pelottavia Intian niemimaan pärinään ja tööttäilyyn tottuneille jalankulkijoille.
Kenkähulluus
Silkkitiellä
Kashgarin vanhakaupunki, joka oli vanhan Silkkitien tärkeimpiä risteyspaikkoja, on jäämässä uusien kiinalaisten ostoskeskusten jalkoihin. Han-kiinalaisten osuus asukkaista kasvaa jatkuvasti ja viranomaiset käyttävät vuoden 2008 Sichuanin maanjäristyksen tuhoja tekosyynä purkaa vanhat sokkeloiset savitiilikorttelit ja rakentaa uutta tilalle.
Kashgarista matka jatkui kohti Torugartin solaa ja Kirgisiaa. Alkumatka ajettiin uutta silkkitietä länteen. Öljy ja kaasu virtaavat jo Keski-Aasiasta putkia pitkin Kiinaan ja moottoritie on rakenteilla. Passit tarkastettiin ja tulliasiat hoidettiin sata kilometriä ennen rajaa. Sitten seurasimme saattoautoa loivien vuorten ympäröimässä laaksossa kohti rajaa 3752 metrin korkeuteen. Viimeiset kilometrit köröteltiin taas soralla. Rajaportin läpi linja-autosta toiseen kävelevät turistit toivat mieleen vankien vaihdon. Hyvästelimme Adilin ja kurvailimme Tienšanin ”Taivaallisten vuorten” laaksoa Kirgisiaan.
Voi maalima, kaiket te olette nähneet!
Onko nuo skootteritädit niitä Vimman noitanaisia?