Quettasta Sukkuriin

 Pelkoa ja intoa Balochistanissa

Junaradan alikulku bolanin solassa

Maanantai aamuna marssimme Sisä- ja Heimoasiain Virastoon hakemaan No Objection Certificate -nimistä lupaa, joka vaaditaan Balochistanissa matkustavilta ulkomaalaisilta. Lupaa ei voi hakea Taftanista, joten lännestä Quettaan saapuvat eivät sitä tarvitse…

 Tovi meidän jälkeemme toimistoon saapuivat vanhalla Volvolla ajanut englantilainen Will – jonka tapasimme jo Bamissa, asuntoautolla matkaava 77 -vuotias ranskalainen Pierre ja saksalainen vuoristo-opas, joka matkusti Intian ja Euroopan väliä bussilla jo kuudetta kertaa ja oli koko ajan niin touhussa, ettei ehtinyt esitellä itseään.

 Joimme teetä, täytimme hakemukset ja kerroimme kokemuksistamme autiomaassa. Puhe kääntyi edellisen päivän raketti-hyökkäykseen Peshawarissa ja amerikkalaisen alakoulun joukkomurhaan. Will kertoi olleensa illalla muutaman kymmenen metrin päässä, kun käsikranaatti oli heitetty ravintolaan Quettan keskustassa! Emme olleet kuulleet iskusta ja ajattelin sen selittivät kireän ilmapiirin hallintokorttelin ulkopuolella. Myöhemmin saimme selville, että moottoripyörällä liikkuneet tappajat olivat ampuneet hallinnon PR -osaston apulaisjohtajan ja kaksi poliisia keskellä Quettan aamuruuhkaa. Ilmeisesti tästä syystä meitä juoksutettiin huoneesta toiseen ja lupien kirjoittaminen kesti. Laput kuitenkin saatiin ja iltaa vietettiin neljän seinän sisällä.

Pakistanilaiset kuorma-autot ovat hitaasti liikkuvia taideteoksia

Sovimme Willin ja Pierren kanssa, että lähdemme aamu kahdeksalta yhtenä ryhmänä. Odottelimme melkein yhdeksään ennen kuin aloimme soitella missä poliisit viipyivät. No, Will ja Pierre olivat tehneet oharit ja lähteneet omalta hotelliltaan kahdeksalta. Uudet saattajat olivat paikalla vähän ennen kymmentä, ja pari tuntia arvokasta päivänvaloa oli mennyt hukkaan. Poliisit saattoivat meidät ulos kaupungista ja jouduimme Bolanin solaan omin nokkinemme, vaikka virkamiehet lupasivat saaton Balochistanin rajalle asti.

 Vaikka solassa noustiin 1700 metriin, lunta ei onneksi tällä kertaa nähty. Autiomaan pitkien suorien jälkeen tuntui mahtavalta päästä vuoristoon ja varsinkin pois Quettasta. Leveässä Bolan -joen laaksossa peesasimme armeijan kolonnaa. Lämpötila nousi ja vaatetta täytyi vähentää sitä mukaa kun laskimme alas kohti Induksen tasankoa. Kun vuoret jäivät taakse, nostimme vauhtia. Liikenne nelikaistaisella tiellä oli rauhallista ja tuntui mahdolliselta ehtiä Sukkuriin ennen pimeää. Hakanin oikutteleva käynnistyksen esto varasti vartin ja Jaffarabadin iltaruuhkassa mateleminen pakotti muuttamaan suunnitelmia lopullisesti. Jaffarabadin jälkeen avautui tulvien runtelema maa. Vuoden 2010 tulvat olivat katastrofaaliset, eikä alue ehtinyt toipua sen tuhoista, kun kahtena seuraavana vuonna vesi nousi lähes yhtä korkealle.

Hakan ja Sandan esittelevät valokuvia lapsille.

Ihmiset joutuivat pakenemaan kodeistaan seudun korkeimmalle paikalle – maantielle. Tienpenkoilla on vierekkäin hautoja ja telttoja, joissa asutaan edelleen. Jacobabadia lähestyttäessä aurinko laski järven selällä – järven jonka, jonka vesi oli viemärien saastuttamaa, ja jonka alla pellot odottivat lintuparatiisin kuivumista. 

 Balochistanissa ainoat väriläiskät harmaan ja ruskean sävyjen keskellä olivat kuorma-autot. Kun saavuimme Sindhiin, värit palasivat kirkkaampina kuin koskaan. Yllättäen Jacobabadista löytyi jopa siisti hotelli ja hyvää ruokaa. Saattueista emme päässeet eroon, vaan ajoimme seuraavanakin päivänä 70 -kuutioisten mopojen perässä tulvan runtelemaa tietä koko matkan Jacobabadista Sukkuriin. Ihmeteltävää riitti vesipuhveleissa, hennalla meikatuissa aaseissa, kamelien vetämissä vankkureissa ja traktorien kovaäänisistä raikaavassa Bollywood -musiikissa. Jossain saattajan vaihtoa odotellessa vitsailimme, että kohta porukka alkaa musikaalien tapaan tanssia kadulla. Se näky sai kuitenkin odottaa vielä pari päivää. Päivän saldo oli 90 kilometriä viidessä tunnissa. Poliisilla ja hotellin omistajalla oli varmaan yhteistyösopimus. Ei kai ole kovin todennäköistä, että Will ja Pierre olisivat sattumalta majoittuneet edellisenä iltana samaan majataloon sukkurin sivukadulla…

Kävelin Induksen rantavallin taakse katselemaan jokea. Maaoravat vilistivät metrin päästä, ja jäniksen kanssa korvia vaihtanut lammas kävi tervehtimässä. Liikenteen meteli vallin takana ei häirinnyt. Olimme päässeet pois Balochistanista.

Road to Sukkur from Easy Rider on Vimeo.