Välillä nörtteily karkaa hallinnasta...

Tietokoneen ääressä kuluu aikaa. Paljon aikaa. Täytyy etsiä tietoa mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista.

 Keskustelupalstat kelpo tietolähteitä. Pallontallaajia olen seurannut enemmän tai vähemmän tiiviisti vuosikausia. Lonely Planetin Thorn Tree on saman tyyppinen matkailukeskustelu, ehkä hieman ajantasaisempi ja asiantuntevampi, mutta tolkuttoman kokoinen. Moottoripyöräpalstoista paras on Horizons Unlimited Bullettin Board, HUBB. Samalta sivustolta löytyy tietoa Yamahan venttiilin välyksistä, Itä-Timorin rajamuodollisuuksista, kuvankäsittelyohjelmista, hygieniatuotteiden saatavuudesta Burkina Fasossa ja paljosta muusta.

 Keskustelupalstoilla liikkuu paljon huhupuheita ja keskustelut valahtavat helposti eipäs/juupas -tasolle. Viisumiasioissa tuoreimman ja varmimman tiedon saa, kun soittaa tai lähettää sähköpostia suoraan viisumin myöntävään suurlähetystöön. Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteita kannattaa lukea, samoin Britannian, jonka tiedotteet ovat laajuudessaan omaa luokkaansa.

 Aikaa kuluu myös nettikauppojen valikoimia selatessa, monenlaista kilkutinta ja kalkutinta on hankittava ennen kuin reissuun päästään. Viikolla tilasin navigaattorin. Tiedossa on OpenStreetMapiin ja muihin karttapalveluihin tutustumista, karttojen ja POI -pisteiden latausta – ja luultavasti tikkuja sormiin.

 Lisäksi pitäisi ehtiä tutustua sohvasurffaukseen, bookcrossingiin ja eReaderiin, mutta pahimmat aikasyöpöt ovat kuvankäsittely ja tämän sivun rakentelu ja ylläpito. Minulla oli valmiiksi rekisteröity domain, joten en halunnut tusinablogi.blogspot.com osoitetta, enkä ulkonäköä. Mutta en arvannut miten paljon aikaa äkkinäinen saa kulumaan WordPressin kanssa tuhertaessa. Erilaisia plug-in toimintoja saa ladattua varmaan tuhansia, ainoat keinot löytää sopivimmat ovat yritys ja erehdys.

…eikä päivitys sähköpostilla onnistu vieläkään…

P.S. Moottoripyörä lähti käyntiin ja ensimmäiset kilometrit tälle kaudelle on päristelty!

Kaunis, mutta hiljainen maatuska-armeija

Sujuvasti osaamaani englannin kieltä puhutaan maailmalla paljon, useilla    alueilla. Itä-Euroopassa tällaisia alueita on harvemmassa. Olen ikäni onnistunut lilluttelemaan uskossa, että osin inkeriläiset sukujuuret ovat taanneet minulle jonkin käsittämättömän kyvyn kommunikoida ”itäläisten” kanssa ilman, että osaan kieltä ollenkaan. Kotiin haalimani maatuska-armeija hymyilee aina yhtä nätisti takaisin, ollaan me niin justiin tiätsä ”samalla aallolla”. Kuitenkin – käsittämätön kieli ja kyrillisten kirjainten kirous on hyökännyt päälle tsunamin tavoin joka kerta, kun jalkani on lännestä itään astunut. Hei siis enhän mä tajuu mitääään.

Kuitenkaan en ole lakannut äimistelemästä, että miten hyvin ummikkokin selviää maailmalla. Vuositolkulla esiintyneenä ja esiintymistä kouluttaneena olen tottunut korostamaan elekielen muodostavan jopa 80 prosenttia ilmaisustamme, mutta kyllä se silti maailmalla yllättää. Kun halaat kyynelsilmin vanhaa ukrainalaismummoa tehtyänne lähtemättömän molemminpuolisen vaikutuksen, ei siinä sanoja tarvita.

Edellisellä itään suunnatulla reissulla tuli kuitenkin todettua, että ihmisten kanssa on mukava rupatella pidempään, varsinkin, jos yhteistä asiaa ihan selkeästi riittäisi. Kun on toisteltu ne muutamat ymmärretyt sanat, viitottu, huidottu, piirretty, moponrenkaita potkittu, mittareita naputeltu ja karttaa pällistelty, on ollut aika kätellä, näyttää peace (tai mun suosimaa ‘hevi’)-merkkiä ja jatkaa eteenpäin. Aina hieman allapäin, koska enemmän jakamista olisi ollut molemmilla ummikoilla.

Jälkikäteen on naureskeltu, millaiseen vyörytykseen neljä keski-ikäistä saksalaista motoristi-äijää joutui tehtyäni heistä kullanarvoisen havainnon HEY, YOU SPEAK ENGLISH!!! Melkein kuukausi ilman muita puhekumppaneita (Ramia ei nyt lasketa) ja *tadang*, raivokas puhe(turisti)ripuli sisälsi varmaankin koko elämäntarinani. Plus Ramin elämäntarinan. Plus vähän muuta.

En minä mitään uusia kieliä ala ainakaan aktiivisesti opiskella vaan luotan, että tien päällä oppi parhaiten tarttuu. Osasinhan edellisreissulla jo vajaan 6000 kilometrin jälkeen ta-va-ta kylteistä, mitä niissä luki – merkitystä ymmärtämättä juuri koskaan, mutta brassailin itselleni silläkin saavutuksella.

Ylpeänä esittelen pienen, ytimekkään soturijoukkoni, jonka kanssa käyn tulevaisuudessa kielimuureja ylittämään. Kieli- tai kirjoitusasu on ihan turhaa elvistelyä; kuin kirjoitettu, niin sanottu, ja homma toimii: da, dobra, dobridien, njet, privet, nastrovje, pivo, vodka, voda, tualet, strastuitse, soljanka/ seljanka, blini, pelmeni, biljet, skolka, sbasiba, saftrak. Ja harasoo – pian täältä tullaan taas, Iso Itä!