Kaunis, mutta hiljainen maatuska-armeija

Sujuvasti osaamaani englannin kieltä puhutaan maailmalla paljon, useilla    alueilla. Itä-Euroopassa tällaisia alueita on harvemmassa. Olen ikäni onnistunut lilluttelemaan uskossa, että osin inkeriläiset sukujuuret ovat taanneet minulle jonkin käsittämättömän kyvyn kommunikoida ”itäläisten” kanssa ilman, että osaan kieltä ollenkaan. Kotiin haalimani maatuska-armeija hymyilee aina yhtä nätisti takaisin, ollaan me niin justiin tiätsä ”samalla aallolla”. Kuitenkin – käsittämätön kieli ja kyrillisten kirjainten kirous on hyökännyt päälle tsunamin tavoin joka kerta, kun jalkani on lännestä itään astunut. Hei siis enhän mä tajuu mitääään.

Kuitenkaan en ole lakannut äimistelemästä, että miten hyvin ummikkokin selviää maailmalla. Vuositolkulla esiintyneenä ja esiintymistä kouluttaneena olen tottunut korostamaan elekielen muodostavan jopa 80 prosenttia ilmaisustamme, mutta kyllä se silti maailmalla yllättää. Kun halaat kyynelsilmin vanhaa ukrainalaismummoa tehtyänne lähtemättömän molemminpuolisen vaikutuksen, ei siinä sanoja tarvita.

Edellisellä itään suunnatulla reissulla tuli kuitenkin todettua, että ihmisten kanssa on mukava rupatella pidempään, varsinkin, jos yhteistä asiaa ihan selkeästi riittäisi. Kun on toisteltu ne muutamat ymmärretyt sanat, viitottu, huidottu, piirretty, moponrenkaita potkittu, mittareita naputeltu ja karttaa pällistelty, on ollut aika kätellä, näyttää peace (tai mun suosimaa ‘hevi’)-merkkiä ja jatkaa eteenpäin. Aina hieman allapäin, koska enemmän jakamista olisi ollut molemmilla ummikoilla.

Jälkikäteen on naureskeltu, millaiseen vyörytykseen neljä keski-ikäistä saksalaista motoristi-äijää joutui tehtyäni heistä kullanarvoisen havainnon HEY, YOU SPEAK ENGLISH!!! Melkein kuukausi ilman muita puhekumppaneita (Ramia ei nyt lasketa) ja *tadang*, raivokas puhe(turisti)ripuli sisälsi varmaankin koko elämäntarinani. Plus Ramin elämäntarinan. Plus vähän muuta.

En minä mitään uusia kieliä ala ainakaan aktiivisesti opiskella vaan luotan, että tien päällä oppi parhaiten tarttuu. Osasinhan edellisreissulla jo vajaan 6000 kilometrin jälkeen ta-va-ta kylteistä, mitä niissä luki – merkitystä ymmärtämättä juuri koskaan, mutta brassailin itselleni silläkin saavutuksella.

Ylpeänä esittelen pienen, ytimekkään soturijoukkoni, jonka kanssa käyn tulevaisuudessa kielimuureja ylittämään. Kieli- tai kirjoitusasu on ihan turhaa elvistelyä; kuin kirjoitettu, niin sanottu, ja homma toimii: da, dobra, dobridien, njet, privet, nastrovje, pivo, vodka, voda, tualet, strastuitse, soljanka/ seljanka, blini, pelmeni, biljet, skolka, sbasiba, saftrak. Ja harasoo – pian täältä tullaan taas, Iso Itä!

Laskeskelin juuri, että lähtöön on aikaa reilu puoli vuotta. Se on vähän se, ottaen huomioon, että reissussa ollaan piiiiiitkään (reissuaikataulua en täsmennä tässä vaiheessa enempää). Olen työpäivän päätteeksi (no joo hieman sen aikanakin) miettinyt, mitä pitäisi järjestellä – tai ylipäätään miettiä – seuraavaksi. Rokotukset yms. terveyteen liittyvät asiat on hyvin pitkälle selvitetty, mutta mitä tehdä muun muassa asunnon kanssa? Vuokralle? Myyntiin? Entä auto? Vuokralle? Myyntiin? Koira? Vuokr.. Hoitoon, myyntiin? Paljon on tekemättä, enemmän kuin tehty.

Aloin kääntää elimistöäni reissumoodiin jo vuoden vaihteessa, joka toi varmemman tunteen, että reissuun ollaan toden teolla lähdössä. Ja ihan käytännön juttujakin olen tehnyt, kuten

-ollut shoppailematta (muutamia lipsahduksia huolimatta)
-kokannut enemmän kotona
-syönyt vähemmän ulkona
-laihduttanut (Ajatella! Mukaan mahtuu 10 kiloa enemmän tavaraa kuin viime reissulle! Rami toki on tästä eri mieltä. Mieluummin bensakanisteri kuin toinen käsilaukku. Duh.)
-tehnyt inventaariota (Eilen lajittelin koruja. Kirjaimellisen arvokasta työtä.)
-käynyt Ramin kanssa pitkiä keskusteluja mm. siitä, millaisia vaatteita mukaan otetaan ja millaisia ei (En koskaan ole keskustellut kenenkään miehen kanssa näin paljon vaatteista.)
-hankkinut vuokralaisen huhtikuuksi (Mikä tarkoittaa, että joudun majoittautumaan äitini luokse…)
-välttänyt baareja ja harrastanut niiden sijaan kalsarikännejä
-lörpötellyt liikaa kavereille ja tutuille reissusta
-ronkunut Ramin hieman koirakammoista äitiä koiravahdiksi
-vakuutellut vanhemmilleni (ja itselleni), että matkustaminen ko. maissa on ihan turvallista

Tällä hetkellä eniten hämmennystä aiheuttaa irtisanomisen, poisheittämisen ja luopumisen vimma, joka on saanut minusta käsittämättömän rajun niskaperse -otteen. Eilen lopetin rakkaan paikallislehden tilauksen, tänään mieleni tekee heittää pois sohva ja räjäyttää taivaan tuuliin vanhat arkistot (lue = kasapäin turhia papereita ja opiskeluun liittyviä mappeja since lukio). Vähintään kyörään ompeluseuraan eilen lajittelemani rihkaman.

Hitaasti, mutta hitaasti järjestelyt järjestyvät, kunnes koittaa kuuluisa viimetinka.

Niin ja hei – jos sinua kiehtoo lievästi käytöshäiriöisen, ylimittaisen jackrusselinterrieri(ALFA)-uroksen hoito noin vuoden verran, ota toki yhteyttä!

* * *

Luit juuri MatkaMinnan ensimmäisen bloggauksen. Kiitos siitä.

Suunnitelma oli hieno: messuille perjantaina virka-aikaan!

Suunnitelma lähti menemään mönkään jo torstaina Oulussa, kun töissä vastusti ja lähtö myöhästyi. Lopullisesti se tössähti lumihankeen Vantaan liikennekaaoksessa. Nelostie ja Kehäkolmonen olivat kiinni kolareiden takia ja bussi mateli ruuhkassa Viinikkalasta Rautatien torille yli kaksi tuntia.

Perjantain iltaohjelma määritteli lauantain aamuohjelman, mutta messuille kuitenkin kerettiin ja tungoksesta nautittiin. Totta puhuen väkeä ja varsinkin näytteilleasettajia olisi mahtunut enemmänkin. Varsinkin Yamahan puuttuminen jäi harmittamaan. Meille tärkeimmät, eli Storm, Rukka ja Moto Ykkönen olivat paikanpäällä. Mukava tavata ihmisiä, jotka tavallaan tuntee, mutta ei ole koskaan tavannut.