Paprikat paahtumassa

Vaikka kehitys oli Kosovon laaksossa mennyt eteenpäin, ei se ollut etsimämme Shangri-La. Makedonian Ohrid sen sijaan oli mielikuvissani jäänyt sellaiseksi. Löysimme vahingoissa vanhankaupungin mäen päältä huoneiston, jonka vuokrasimme neljäksi yöksi. Pari vapaapäivää tuli tarpeeseen. Syötiin, juotiin ja levättiin hyvin, tutustuttiin nähtävyyksiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, vaellettiin (ja harhailtiin) kansallispuistossa ja seurattiin maailman menoa Makedonian malliin.

Ohrid järvi Makedoniassa

Vaikka aika Ohridissa meni kuin siivillä, järven toisella puolella kutsui suuri tuntematon – Albania. Ohrid -järven itärannalla hotellikolossien jälkeen tie kapeni ja pikkukylät houkuttelivat pysähtymään. Jatkoimme kuitenkin rajan yli bunkkerien reunustamaa tietä Pogradeciin ja sieltä Korceen. Albanian kuudenneksi suurimmassa kaupungissa vain ravintoloiden ja kauppojen lamput valaisivat pääkatua, sivukujat olivat täysin pimeitä. Hammaslääkäri teki töitään näyteikkunassa ja piikkimatto puhkoi yksisuuntaista väärään suuntaan ajavien renkaat (oikeaan suuntaan mennessä piikit taittuivat alta pois).

Vaikka Sh 65 oli kuin kuivaneen joen pohjaa, suurin osa Albaniassa ajamistamme teistä oli hyviä tai kevollisia ja päällystettyjä.

Opaskirja kertoi, että bussimatkalle Korcesta etelään kannattaa ottaa oksennuspusseja mukaan. Tie oli kehujen väärti, kapea ja mutkainen. Sadan kilometrin taival vuorilla päättyi Leskovikin kylässä umpikujaan. Uudet ohjeet navigaattorilta käskivät kääntyä kerrostalon takapihalle. Sieltä tunkioiden vierestä alkoi valtatie SH 65! Tai se mitä siitä oli jäljellä. Vanha tie oli kaivettu ylös, mutta uusi oli pahasti kesken. Kivikkoisella uralla pystyi parhaimmillaan ajamaan kolmea kymppiä, mutaisemmissa rommakoissa Minna piti jalkauttaa. Hän oli yhtä järkyttynyt, kuin minä innostunut, ja parhaat liejussa kahlaus -kuvat jäivät ottamatta.   Albanian kierroksesta tuli sen verran mutkaa, että samalla käytiin Kreikassa hämmästelemässä Meteoran kivimetsää ja luostareita kivien huipulla.

Shangri-La? -Joko ollaan perillä?
Aghia Triadan luostari Meteorassa

Pro Bike Thessalonikissa, voimme suositella!
Efharisto!

 Tärkein ohjelmanumero Kreikassa oli Teneren takarenkaan, ketjun ja hammasrattaiden vaihto. Ajoimme Thessalonikin ProBiken ovelle aamu yhdeksältä, reilun parin tunnin päästä edellä mainittujen lisäksi oli varmuuden vuoksi vaihdettu takapyörän laakerit ja vaimennin kumit. Hyvää ja nopeaa toimintaa ja asialliset hinnat. Etuhammasrattaan pienentäminen yhdellä piikillä teki Tenerelle hyvää. Nyt ruuhkissa pystyy ajamaan tyhjäkäynnillä ja kone jaksaa vääntää viitosellakin 3000:sta kierroksesta.

Tämä tarina on kirjoitettu Fanarin rannalla

Olimme varautuneet, että huoltoon jonottamiseen voi tuhrautua parikin päivää ja päätimme viettää yli jääneen päivän rannalla. Kartasta arvoimme Lagos nimisen paikan sopivaksi tähän tarkoitukseen. Paikan päällä laguuni osoittautui matalaksi järveksi ja Lagos pieneksi satamaksi. Lähellä oli kuitenkin pieni kalastajakylä ja hiekkaranta. Vuokrasimme pienen huoneen mummolta, jonka mustekalahöystö oli reissun maittavin eväs tähän mennessä. Turkin rajalla odotti yllätys. Kreikkalaiset rajavartijat olivat lakossa ja saimme nauttia auringosta kuusi tuntia, ennen kuin raja aukesi. Turkin puolella oli jo hämärää ja jäimme yöksi Ipsalaan, muutaman kilometrin päähän rajasta. Istanbuliin saavuimme perjantai iltapäivällä. Jättiläiskaupungin lähiöt alkavat viisikymmentä kilometriä ennen keskustaa ja ruuhka sisääntuloteillä oli melkoinen.

Arjan, 6 vuotta, tuleva motoristi

Sarajevossa kolmen tunnin opastettu retki kaupungin lähihistoriaan veti mietteet sen verran vakaviksi, ettei lauantai-illan huuma tarttunut. Nousimme ratsaille ja jatkoimme matkaa kohti Montenegroa. Itä-Bosnian tiet mutkittelivat avoimemmassa maastossa kuin Sarajevon pohjoispuoliset. Gorazdesta lähdettiin nousemaan havumetsien keskellä kohti Montenegron rajaa, jonne saavuimme auringonlaskun aikaan. Pienellä raja-asemalla ei paljon liikennettä ollut ja ylitys kävi sukkelasti. Plevljaan saavuimme pilkkopimeässä. Majoitus löytyi helposti, mutta pimeän takia näkemättä jääneet maisemat jäivät vähän kaivelemaan.

Tara-joki Montenegrossa

Mustat Vuoret, Crna Gora tai Montenegro – pieni maa kuin se kuuluisa gallialainen kylä – säilytti itsenäisyytensä vuosisatoja Osmani-valtakunnan ympäröimänä. Suurin ansio kuuluu varmasti vaikeakulkuisille vuorille. Plevljasta laskettelimme alas kohti Durmitorin kansallispuistoa ja Tara-joen kanjonia, jossa niskalihakset ovat koetuksella, kun mykistävää maisemaa on joka puolella. Jätimme Montenegron upean rannikon väliin ja käännyimme Mojkovacissa itään ja takaisin vuorille.

Pristinan Bill Clinton bulevardi ruuhka-aikaan

Asuin kymmenen vuotta sitten puolen kilometrin päässä Kosovon pääkaupungin keskustasta, mutta säännöt kielsivät kaupungilla kuljailun. Niinpä ajatuksena oli nyt tutustua Pristinan yöhön. Lähtö oli kuitenkin aamulla venynyt turhan myöhään ja kilometrit vuorilla ovat hitaita. Laskeuduimme Kosovon laaksoon illan hämärtyessä, enkä uskonut Kosovon liikennekulttuurin kehittyneen merkittävästi vuosikymmenessä, joten jäimme yöksi Pejeen (serbiaksi Peciin, kartoissa on nykyään albaniankieliset nimet). Maantiellä meno oli yhtä villiä kuin viimeksikin. Pejen yössä hurjinta olivat sähköautoilla puistossa kurvailevat pikkulapset!

Mad Max

Pristinasta Albanian Dürresiin johtava moottoritie alkaa kolmisenkymmentä kilomeriä ennen kaupunkia ja on rakennettu vanhan tien päälle. Väkisinkin tuli mieleen, että joku on vetänyt tierahoja omiin taskuihinsa, kun talojen portaat ja kauppojen pihat jatkuivat suoraan reunaviivasta, niin kuin vanhantien aikaankin. Ramppeja tai kääntöpaikkoja ei turhan tiheään ollut ja kaikki paikallinen liikenne polkupyöristä ”Mad Maxeihin” kulki moottoritiellä.

Vain portti ja varusvaraston kyltti muistuttivat suomalaisten toiminnasta Lipljanissa.

Pristinassa tuhlattiin viimeiset eurot kebabiin, ja käytiin katsastamassa, että vanhan asuinpaikan tilalla Murphy Linesissä oli pidetty toria jo vuosikausia. Lipjanissa pysähdyttiin vielä toteamaan, että cd-kaupat olivat pistäneet ovet kiinni, ja ainoat asia, joka muistutti suomalaisten toiminnasta alueella oli varusvaraston kyltti.

Pristinan kirjasto